AfterDawn logo

Google Mapsiin lisättiin muita planeettoja ja avaruuden kohteita

Matti Robinson Matti Robinson

Googlen kartat ovat mahtava apu niin mobiililaitteissa kuin työpöytälaitteilla, mutta niiden avulla voi myös oppia uutta ympäristöstään tai vaikkapa maapallon toiselta puolen. Nyt hakujätti on uudistanut karttapalveluaan uusilla lokaatioilla, ja koska maapallo on pitkälti valmis, niin tällä kertaa uutta tutkittavaa tuli avaruudesta.

Google Maps tarjoaa nyt kuvia myös aurinkokuntamme planeetoista sekä muista taivaankappaleista. Kuvia on muun muassa Marsista, Kuusta, Plutosta sekä Venuksesta, mutta myös tuntemattomimmista kohteista, kuten Saturnuksen kuista, joihin lukeutuu jäinen Enceladus, metaanijärvien saastuttama Titan tai kraaterien täyttämä Mimas.

Kaikkiaan 17 kohteeseen kuuluu 12 uutta kohdetta ja tietysti myös oma kansainvälinen avaruusasemamme ja mikäli avaruus alkaa ahdistaa, niin listasta pääsee nopeasti takaisin myös Tellukselle.

Kartat on koottu NASAn ja ESAn (European Space Agency) sekä erityisesti tutkimusalus Cassinin ottamista kuvista. Karttakuvien lisäksi Google Maps tarjoaa kohteita myös informaatiota tekstimuodossa.


Avaruutta pääsee tarkastelemaan suoraan osoitteella www.google.com/maps/space/ tai zoomaamalla maapallolta tarpeeksi ulos jotta päätyy avaruuteen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki