AfterDawn logo

Microsoft esitteli uuden Surface Pron – odotettua isompi päivitys

Sami Koivunen Sami Koivunen

Microsoft on esitellyt seuraajan vuonna 2015 julkaistulle Surface Pro 4 -huippuhybridilleen. Pieneksi ennakoitu päivitys uudistikin hybridiä monesta kohtaa ja laite on tulossa myyntiin Suomessa jo kesäkuussa.

Yksinkertaisesti Surface Pro -nimeä kantava hybridi on ulkoisesti samanlainen kuin Surface Pro 4, mutta suorituskykypuolella parannuksen tarjoaa Kaby Lake -suoritin. Suorituskykykylisäyksen myötä akunkesto nousee yhdeksästä tunnista 13,5 tuntiin. Microsoftin mukaan akunkesto on nyt 35 prosenttia parempi kuin iPad Prossa.

Surface Pron ohella myös myös Surface Pen -kynää on uudistettu. Markkinoiden nopeimmaksi väitetyn kynän paineentunnistuksen kerrotaan nelinkertaistuneen.

Uusi Surface Pro on 8,5 millimetriä paksu ja painaa 768 grammaa. Surface Prosta tulee saataville myös LTE-yhteyksiä tukeva malli.


Microsoft kertoo uudistaneensa Surface Pron näyttöä ja laitteen olevan hieman kevyempi kuin Surface Pro 4. Surface Type Cover -näppäimistökoteloja on myös uudistettu ja sitä ympäröi Surface Laptopin kehuttu Alcantara-pinta.

Surface Pron myynti aloitetaan 15. kesäkuuta 25 markkina-alueella. Hintojen kerrotaan alkavan 799 dollarista. Surface Pen -kynä on ostettava erikseen 99 dollarin hinnalla.

Suomessa Surface Pron hinnat alkavat 959 eurosta (Surface Pro M /4GB RAM /128GB). Surface Pro i5 (4GB RAM /128GB) on 1 169 euroa, Surface Pro i5 (8GB RAM /256GB) 1 499 euroa, Surface Pro i7 (8GB RAM /256GB) 1 829 euroa ja Surface Pro i7 (16GB RAM /512GB) 2 549 euroa. Suomi lukeutuu markkina-alueisiin, joissa laite tulee myyntiin 15. kesäkuuta.


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki