AfterDawn logo

Massiivinen tietovuoto – Jopa miljardin netinkäyttäjän tiedot paljastuivat

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
2 kommenttia

Syyskuussa nettijätti Yahoo nousi otsikoihin vuonna 2012 tapahtuneen tietomurron vuoksi. Yhtiö kertoi epäilevänsä jopa 500 miljoonan käyttäjän tietojen päätyneen vääriin käsiin. Tietomurron uutisoitiin olleen maailman suurin.

Nyt Yahoo on joutunut kertomaan sen palvelimiin kohdistuneesta vieläkin suuremmasta tietomurrosta, jonka seurauksena peräti miljardin käyttäjän henkilö- ja kirjautumistiedot ovat päätyneet "luvattomalle kolmannelle osapuolelle". Vuotaneihin tietoihin kuuluvat käyttäjän nimet, sähköpostiosoitteet, puhelinnumerot, syntymäajat sekä salasanat salatussa muodossa. Joissain tapauksissa turvakysymyskin on voinut vuotaa joko salatussa tai salaamattomassa muodossa.

Yahoon mukaan sen palvelimille tunkeuduttiin elokuussa 2013. Maksukorttitietoja ei ole päätynyt murtautujille, koska niitä säilytetään toisella palvelimella.

Tietomurtojen paljastuminen sattuu ikävään aikaan Yahoon osakkeenomistajille, sillä Yahoota ollaan parhaillaan myymässä Verizonille. Tietomurrot voivat aiheuttaa Verizonille ylimääräisiä vastuita, mikä taas todennäköisesti laskee kauppahintaa.

2 KOMMENTTIA

G0lden_Kebab1/2

Ihana pulju. Koskaan en muutenkaan käyttänyt/luottanut tuohon yahoohoon

avthein2/2

Läpimätä Yahoo on yksi suurimpia nettirikollisten ystäviä.

Yahoo kun tahallaan estää haitakkeiden hyökkäämisen estämistä tehokkaasti mm. estämällä epäilyttävien sähköpostiviestien lähdekoodin tarkastelun.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki