Spammin määrä kaikesta sähköpostista pudonnut 90 prosentista alle puoleen - alin luku sitten vuoden 2003
Symantecin selvityksen mukaan spammin eli roskapostin määrä on pudonnut merkittävästi.
Pahimmillaan tilanne oli vuoden 2009 tienoilla, jolloin 90,4 prosenttia maailman sähköpostista oli roskaa. Nyt tilanne on kuitenkin rauhoittunut huomattavasti, kenties parempien roskapostisuodattimien ansiosta. Niiden vuoksi roskapostit eivät enää tavoita lukijoitaan entiseen malliin, eikä niitä ehkä sen takia enää vaivauduta niin paljoa lähettämäänkään. Selvityksen mukaan osasyynä on myös botnettien entistä tehokkaampi kurittaminen.
Symantecin mukaan roskapostien määrä on enää alle puolet kaikesta sähköpostista, mikä toki on paljon sekin, mutta kuitenkin vähiten sitten vuoden 2003. Symantecin arvio perustuu yhtiön omiin asiakkaisiin, joten luvussa on pientä virhemarginaalia. Selvää on kuitenkin se, että roskaposti on vähentynyt radikaalisti viimeisen 5 vuoden aikana.
Symantecin selvityksen voit lukea kokonaisuudessaan täältä:
3 KOMMENTTIA
zipzap1/3
Minulla on pari sähköpostiosoitetta. Yksi niistä on tarkoitettu mahdolliseen roskapostiin eli sillä kirjaudun kaikenmaailman epäilyttäviin sivustoihin. Toinen on vain osteluun sun muuhun. Kolmas vain virkaasioihin.
Eniten roskapostia tulee tähän yritysten kanssa käytettyyn spostiin.
Roskapostille tarkoitettuun tulee hyvin vähän mitään, vaikka ollut käytössä yli 10 vuotta. Yllätys yllätys.
Ja virkapostiluukkuun vain muutamia.
Lumikki2/3
Kyllä nuo selitykset hieman ontuu eli pistetään vika lähinnä muiden ihmisten syyksi. Itse sanoisin että suurin syy on ihan palvelin pohjaiset vuodot. Ehkä syys miksi yritykset vuotaa epämääräisiä enemmän on ihan kaupallinen kiinnostavuus kohteena.
Lumikki3/3
Sinä puhut ihan eri asiasta kuin minä, zipzap tapausta kommentoin.
Minä tarkoitin että hakkerit varastaa sähköpostiosoitteet suoraan internetissä olevien yritysten palvelimien asiakas-tietokannoista ja myyvät ne tiedot spammereille. Ihmiset kun käyttää internetin palveluita ja useimmiten ne vaatii aina vähintäin sähköpostiosoitteen. Näin syntyy suuria sähköpostiasiakaskantoja internettiin, jotka vain odottaa pitkäkyntisiä.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT