AfterDawn logo

Avoin suomalainen paikanninlaite tulossa pian myyntiin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
2 kommenttia

Ruuvipenkki.fi-sivustolla vuonna 2012 käynnistynyt GPS-paikannushanke (myös GNSS- ja Galileo-yhteensopiva) on kypsynyt siihen pisteeseen, että kotimaisten avoimeen lähdekoodiin perustuvien paikannuslaitteiden myynti voidaan aloittaa.

RuuviTracker- ja RuuviLogger-laitteiden lanseerausta varten on avattu myös uusi Ruuvi.cc-verkkosivusto, josta saa lisätietoa hankkeeseen liittyen ja tulevaisuudessa laiteita voi myös ostaa sieltä.

Projektin puuhamiehenä on ollut Lauri Jämsä, jonka mukaan hanke on parin vuoden aikana ehtinyt elää varsin paljon ja kehitysnopeus on vaihdellut vapaaehtoisten aikataulujen mukaan.

Mihin sitten Ruuvi-laitteita oikein voi käyttää? Melkeinpä mihin tahansa paikantamiseen liittyvään. Metsästäjät voivat seurata metsästyskoirien liikkeitä, kun taas taajamaolosuhteissa jäljittimen voi piilottaa vaikkapa pyörään jos pelkää varkaiden vohkivan sen (tai jos haluaa seurata omia pyöräreissuja). Jäljittimen voi myös laittaa tärkeisiin postilähetyksiin tai matkalaukkuihin, mikäli haluaa seurata paketin/laukkujen kulkua tarkasti.


Paikannukseen tarkoitetun RuuviTracker-laite on kooltaan 3x3 senttimetriä, kun taas paikkatietoa tallentava RuuviLogger on noin senttimetrin levyinen (voidaan ohjata iOS- ja Android-laitteilla).

2 KOMMENTTIA

mcmopo1/2

Tätä onkin odotetty ja jopa parikertaa unohdettu.

Tumppi72/2

Mielenkiinnolla kyllä seuraillu...
Taitaa vaan se tiedon välittäminen sieltä sirusta kauemmas viedä aika paljon virtaa vaikka itse piiri ei kauheasti vie...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki