AfterDawn logo

Musiikkialbumit voivat myydä kultaa myös Spotifyssa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Musiikin kuuntelu muuttuu, joten musiikkipalkintojen jakoperusteidenkin täytyy muuttua. Suoratoisto aiotaankin ottaa jatkossa huomioon Musiikkituottajat ry:n myöntämien kulta- ja platinalevyjen jakoperusteissa. Muutoksen jälkeen kultalevyn voisi teoriassa pokata itselleen Spotify-kuunteluiden perusteella.

Jakoperusteissa yhdelle kappaleelle kertynyt tuhat toistokertaa suoratoistopalveluissa tulkitaan kuin se vastaisi yhtä myytyä levyä. Kultalevyn saa kun albumilla oleville kappaleille kertyy 10 miljoonaa toistoa, platinalevyn 20 miljoonalla toistokerralla. Single-palkinnot irtoavat vastaavasti kahdella ja neljällä miljoonalla toistolla.

Musiikkituottajat ry ei kertonut mitkä kaikki lähteet otetaan laskuissa huomioon, mutta ainakin YouTube on jätetty toistaiseksi ulkopuolelle. YouTuben asemaa tarkastellaan Helsingin Sanomien mukaan uudelleen Music Keyn lanseerauksen jälkeen.


Anssi Kela kuvaili kesällä julkaistussa Mitä hittibiisillä tienaa? -kirjoituksessa yli miljoonaa Spotify-soittoa suomalaiselle artistille "kisakonekiskaisuksi". Kelan Levoton tyttö -kappaleelle kertyi vuoden 2013 aikana yhteensä 1,3 miljoonaa toistoa suoratoistopalveluissa, mikä ei siis aivan oikeuta kultasingleen. Sini Sabotagen Levikset repee -kappaletta on taas toistettu suoratoistopalveluissa yli 4,2 miljoonaa kertaa, mikä riittäisi platinasingleen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki