--->
AfterDawn logo

Jollan tabletti kerännyt jo yli miljoona dollaria

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Jollan Slush-tapahtumassa tällä viikolla esittelemä Sailfish-pohjainen tabletti päätettiin laittaa alulle Indiegogo-joukkoahoituspalvelun kautta. Tavoitteena ollut 380 000 dollarin rahoitus ja 2000 ennakkoon myytyä tablettia tuli nopeasti täyteen, minkä jälkeen rahoituspotti on vain jatkanut kasvuaan.

Jolla toi Indiegogon kautta saataville vielä neljännen myyntierän, josta oman Sailfish-tabletin pystyy voi ostaa 209 dollarilla. Tuoreinkin myyntierä on kelvannut Jolla-faneille, sillä tuhannesta laitteesta yli 600 on jo myyty.

Tällä hetkellä Jolla Tabletilla on kerätty rahaa yli miljoona dollaria, mikä on suunnilleen kolminkertainen summa alkuperäiseen tavoitteeseen nähden. Aikaa potin kasvattamiseen on vielä joulukuun yhdeksänteen päivään saakka.

Nykyisten suunnitelmien mukaan Indiegogon kautta ostettujen tablettien toimitukset alkavat ensi vuoden toukokuussa. Tabletin odotettu jälleenmyyntihinta on 249 dollaria.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

Nyt se tapahtui: Linkkivero iski Suomeen - Amppareiden kilpailija suljettiin, Kopiosto vaati rahaa otsikoista

AfterDawn

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Kotimainen pelimedia pienenee: Pelaaja-lehti lakkautetaan

AfterDawn

Digita päättää maksu-tv-lähetykset antenni-tv-verkossa

AfterDawn

Venäjämielinen ryhmä teki viikolla useita palvelunestohyökkäyksiä suomalaisiin verkkosivustoihin - lisää saattaa olla luvassa viikonloppuna

AfterDawn

Dystopia? Britannia kehittää työkalua, joka ennustaisi todennäköisimmät murhaajat

AfterDawn

Kiinan teknologiafirmat julkistivat kilpailijan HDMI:lle - GPMI tukee 8K-tarkkuuden kuvaa

AfterDawn

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki