AfterDawn logo

Matkahuollon bussivuorot lisättiin Google Mapsiin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
3 kommenttia

Matkahuollon kaukoliikenteen pikavuoroaikataulut on liitetty osaksi Google Mapsia. Aikatauluja on esitetty aiemmin pääkaupunkiseudun, Tampereen, Oulun ja Vaasan alueiden julkiselle liikenteelle, mutta nyt karttapalvelun reittiopastuksiin kuuluvat kaikki valtakunnalliset bussiaikataulut.

Lisäyksestä kerrottiin Matkahuollon verkkosivuilla jo tämän kuun alussa, mutta Google kertoi asiasta vasta nyt. Matkahuollon valtakunnallisen bussiliikenteen tiedot löytyvät niin Google Mapsin verkkoversiosta kuin sen Android- ja iOS-sovelluksistakin.

Aikataulujen lisäksi Google Maps kertoo mitä laiturilta bussi lähtee ja mille laiturille se määränpäässä pysäköi. Karttapalvelusta löytyy myös tiedot millä pikavuoropysäkeillä bussi tarvittaessa pysähtyy matkanvarrella.

3 KOMMENTTIA

OneMember1/3

Tämä oli odotettu uudistus. Itse päässyt sitä jo testailemaan Tampereen matkojen suunnittelussa.

mjk2/3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti OneMember:

Tämä oli odotettu uudistus. Itse päässyt sitä jo testailemaan Tampereen matkojen suunnittelussa.

Juu tällä uudistuksella tekeekin jo jotain :p.

ourasi3/3

Ei kyllä toimi. Ei muka yhtään bussivuoroa Helsingistä Hyrylään. Vai onko tuolta todella tarkoitus löytyä vain pikavuorot?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki