AfterDawn logo

Microsoftin uuden Xboxin ensiesittely tapahtuu toukokuussa

Teemu Laitila Teemu Laitila
3 kommenttia

Microsoftin seuraava Xbox-konsoli vaikuttaisi tekevän ensiesiintymisensä toukokuun 21. päivä, useammat lähteet kertovat. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan konsolia olisi pitänyt esitellä jo tämän kuun lopussa.

Tiedot uudesta julkaisupäivästä ovat omalta osaltaan vahvistaneet The Verge ja Microsoft-asiantuntija Paul Thurrot. Tilaisuudessa on tarkoitus paljastaa ensimmäiset tiedot Microsoftin uuden sukupolven konsolista. Nähtäväksi jää kuinka laaja katsaus laitteeseen on tarjolla vai haluako Microsoft Sonyn lailla jättää kerrottavaa myös kesän pelitapahtumiin.

Sekä Sonyn että Microsoftin uuden sukupolven konsolit saapunevat myyntiin joulumarkkinoita silmällä pitäen ja kesän mittaan laitteita tullaan esittelemään lisää pelialan vuoden suurimmassa tapahtumassa E3-messuilla. Vergen mukaan tuleva Xbox on merkittävässä roolissa myös yhtiön omassa Build-konferenssissa kesäkuussa.


Durango koodinimellä tunnettu uusi Xbox on ollut otsikoissa viime päivinä Microsoftin kannalta vähemmän mairittelevissa merkeissä. Aiemman huhun perusteella Durango saattaa vaatia jatkuvan nettiyhteyden laitteen käyttämiseksi. Microsoft Studiosin luova johtaja Adam Orth kommentoi asiaa Twitterissä kärkkääseen sävyyn, jonka vuoksi Microsoft joutui julkaisemaan virallisen anteeksipyynnön ja sanoutumaan irti Orthin vähemmän asiakaslähtöisistä kommenteista.

3 KOMMENTTIA

Bodomed1/3

Näyttää yhä enemmän ja enemmän siltä että kyllä hommaan PS4:sen jos on tarpeeksi uutta PS3:seen verrattuna. Ellei tuo xboxi sitten oikeasti jotenki käännä kelkkaa esim hintansa puolesta.

WereCatf2/3

Paul Thurrothan vasta myönsi itsekin, että tuo seuraava Xbox tulee vaatimaan nettiyhteyden kaiken aikaa, myös silloin, kun tahdot katsoa elokuvia, käyttää jotain ohjelmaa tai pelata yksinpelejä -- jos on netti poikki syystä tai toisesta niin on konsolikin vain kallis paperipaino. Hinnat kuulemma $300 kuukausimaksullisesta konsolista ja $500 tavallisesta, kuukausimaksuttomasta.

http://www.gamespot.com/news/subscripti...d-model-6406544

arcanix3/3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WereCatf:

Paul Thurrothan vasta myönsi itsekin, että tuo seuraava Xbox tulee vaatimaan nettiyhteyden kaiken aikaa, myös silloin, kun tahdot katsoa elokuvia, käyttää jotain ohjelmaa tai pelata yksinpelejä -- jos on netti poikki syystä tai toisesta niin on konsolikin vain kallis paperipaino. Hinnat kuulemma $300 kuukausimaksullisesta konsolista ja $500 tavallisesta, kuukausimaksuttomasta.

http://www.gamespot.com/news/subscripti...d-model-6406544

Tyyppihän ei ole Microsoftin työntekijä, eikä hänellä ole sen enempää virallista tietoa konsolista kuin kellään muullakaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki