--->
AfterDawn logo

Mozilla kertoo tarinansa YouTube-videolla

Matti Robinson Matti Robinson

Viime viikolla kerroimme Googlen jakamasta videosta, jolla se kertoi yhtiön ykköstuotteen eli hakukoneen synnystä. Mozilla jatkaa kutakuinkin samalla linjalla ja on eilen ladannut YouTubeen videon, jossa se kertoo tarinan Mozilla projektin takana.

Viideolla kerrotaan avoimen lähdekoodin Firefox-selaimesta ja voittoa tavoittelemattoman, yhteisöllisen Mozilla projektin agendoista. Tavoitteena on saada katsoja lahjoittamaan rahaa Mozillan taistelulle avoimen ja turvallisen verkon puolesta.

Mozillan mukaan projekti tulee sisältämään tulevaisuudessa paljon muutakin kuin Firefox-selaimen kehitystä. Yhteistyön tuloksena syntyy parempi mobiiliselain, verkkosovelluksia, yksityisyyssuojaa ja kokonainen uusi sukupolvi verkkosovellusten tekijöitä.

Lahjoittaminen onnistuu osoitteessa www.mozilla.org/story, mikäli veronpalautuksista riittää Mozilla-projektille asti.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Kiinan teknologiafirmat julkistivat kilpailijan HDMI:lle - GPMI tukee 8K-tarkkuuden kuvaa

AfterDawn

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

Digita päättää maksu-tv-lähetykset antenni-tv-verkossa

AfterDawn

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

Kotimainen pelimedia pienenee: Pelaaja-lehti lakkautetaan

AfterDawn

Dystopia? Britannia kehittää työkalua, joka ennustaisi todennäköisimmät murhaajat

AfterDawn

Nyt se tapahtui: Linkkivero iski Suomeen - Amppareiden kilpailija suljettiin, Kopiosto vaati rahaa otsikoista

AfterDawn

Kameran ja näytön voi nyt jakaa Gemini Livelle - tekoäly auttaa näkemänsä perusteella

Puhelinvertailu

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki