--->
Microsoft on esitellyt PC-tietokoneiden näppäimistöihin tulevan uuden napin, eli erillisen Copilot-painikkeen, joka aukaisee yhtiön Copilot-tekoälyn.
Virtuaaliset, tekoälyn luomat influensserit kasvattavat suosiotaan ja tulevat osittain syömään oikeiden influenssereiden tulovirtoja.
AfterDawnin katsaus vuoteen 2023, eli mitä tapahtui teknologiassa vuoden 2023 aikana. Tekoälyn nousu, internetin valta-asetelmien muutokset ja korkojen nousu olivat mielestämme merkittäviä megatrendejä, jotka muokkasivat koko vuotta.
Ravintolaketju Wendys ottaa jatkossa autokaistoillaan tilaukset vastaan tekoälyn avulla.
Tekoälytiimin tavoitteena on kehittää generatiivisen tekoälyn työkaluja.
Metan uusi kuvia tuottava tekoäly Imagine with Meta AI on koulutettu tavallsten ihmisten Instagramiin ja Facebookiin jakamilla kuvilla. Metalla on käyttöehtojensa mukaan lupa käyttää kaikkea palveluihin lisättyä sisältöä tekoälyjensä apuna.
Google kuvailee Geminin olevan merkittävän tekoäly läpimurto, ja samalla kyseessä on Googlen tähän mennessä suurin ja kyvykkäin tekoälymalli.
Briteissä puuhataan hanketta, jossa tekoäly tunnistaisi sen, onko käyttäjä täysi-ikäinen. Mikäli täysi-ikäisyyttään ei voi luotettavasti todistaa, ei maassa enää pääsisi aikuisviihdesivustoille.
ChatGPT julkaistiin marraskuun lopulla, vuonna 2022. Käymme läpi sitä, miten suuren kielimallin tekoäly muutti maailmaa ensimmäisen vuotensa aikana.
Windowsin mukana toimitettava MS Paint -piirto-ohjelma on saanut oman tekoälyavustajan, kun Microsoft on ympännyt Paintin kylkeen OpenAI:n DALL-E 3 -tekoälyn.
Väitteiden mukaan OpenAI olisi onnistunut kehittämään algoritmin, joka voisi johtaa ihmiskuntaa älykkäämpään tekoälyyn. Löydöksen väitetään kytkeytyvän myös siihen, miksi toimitusjohtaja Sam Altman sai potkut.
OpenAI:n entinen toimitusjohtaja Sam Altman on OpenAI:n uusi toimitusjohtaja.
OpenAI:n sisäisen valtataistelun jälkeen näyttää siltä, että lähes koko tekoäly-yhtiön johtajisto ja kovimmat osaajat loikkaavat Microsoftille.
Hakkeri on tehnyt itselleen tekoälyn, joka selostaa hänen omaa elämäänsä kuuluisan luontodokumenttien luojan, David Attenborough, äänellä.
Cambridge Dictionary -sanakirja on valinnut vuoden 2023 sanaksi termin hallusinoida. Valinta pohjautuu tekoälyn valtavaan suosioon kuluneen vuoden aikana sekä siihen, että tekoäly toisinaan keksii itsekseen asioita, jotka eivät ole totta - eli hallus
Etenkin tämän vuoden aikana tekoälyllä tuotetun sisällön määrän on kasvanut massiivisesti. Tämän takia YouTube on nyt julkistanut uudet käytännöt tekoälyllä tuotetun sisällön osalta.
Tekoäly tuhoaa jo nyt valkokaulusaloilta keikkatöitä. Etenkin copywriterit ja graafista kuvitusta tarjoavat ammattilaiset ovat menettäneet töitä ja tuloja tekoälylle.
Hollywoodin näyttelijöiden 118 vuorokautta kestänyt lakko on ohi, kun studiot ja näyttelijöiden ammattiliitto ovat päässeet sopimukseen. Lakon keskiössä on ollut tekoälyn käyttö elokuvissa ja TV-tuotannoissa.
Horoskoopeista ja astrologiasta innostuneet kansalaiset uhkaavat hylätä kalliit verkossa toimivat astrologit ja pyytävät opastusta sen sijaan tekoälyltä.
Sen jälkeen, kun ChatGPT oppi syksyllä 2023 keskustelemaan myös äänen kautta, on tekoälystä tullut keskustelukumppani lukuisille ihmisille.