--->
Paljon julkisuutta saanut ns. Chat Control -lainsäädäntö eli CSAM-asetus on nytkähtänyt eteenpäin Euroopan Unionissa.
Viestiliikenteen yksityisyyden murtavaa Chat Control -lakialoitetta ajavat tahot ovat päättäneet vetää lakialoitteen pois äänestyksestä lokakuussa 2025, kun selvisi, että ns. CSAM-laki ei menisi läpi nykymuodossaan.
Saksa on päättänyt vastustaa Euroopan Unionissa jo vuosien ajan ajettua ns. Chat Control eli CSAM-lakialoitetta, joka käytännössä kieltäisi vahvan viestien salauksen Euroopassa.
Suomen EU-ministerivaliokunta on ottanut kielteisen kannan EU-puheenjohtajamaa Tanskan ajamaan ns. CSAM-lakiehdotukseen. Laki käytännössä kieltäisi täysin salatun viestiliikenteen Euroopan Unionissa.
Euroopan Unionin tiettyjen tahojen jo parin vuoden ajan lobbaama lakiesitys, joka kieltäisi vahvan salauksen, on tehnyt taas paluun. Tällä kertaa Chat Control -nimellä tunnettu ehdotus on ristitty ProtectEU -lakiehdotukseksi.
Euroopan Unionissa yritetään runtata ns. CSAM-asetus eli viestiliikenteen salausta ja yksityisyyttä nakertava lakiesitys läpi, vaikka ohi tavallisten päätösmekanismien.
Suomen eduskunnan suuri valiokunta suosittaa, että Suomi hylkäisi Unkarin ehdottaman ns. CSAM-lakiesityksen. Lakiesitys olisi mahdollistanut viestiliikenteen sensuroinnin Euroopan Unionissa.
Suomen eduskunnan perustuslakivaliokunta suosittaa, että Suomi ei hyväksyisi Unkarin ajamaa ns. CSAM-lakia eli Chat Control -lakia, joka mahdollistaisi viestiliikenteen massavalvonnan.
Eduskunnan hallintovaliokunta on ottanut osittain kielteisen kannan Unkarin ajamaan ns. Chat Control -lakiin, joka heikentäisi EU:n kansalaisten viestiliikenteen yksityisyydensuojaa.
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta on antanut lausunnon ns. CSAM-lakiehdotukseen liittyen. Valiokunta on sitä mieltä, että Suomen ei tule hyväksyä Unkarin ehdottamaa kompromissiesitystä.
Suomen hallitus on asettunut kannattamaan Unkarin ehdottomaa kompromissia ns. CSAM-asetuksen osalta. Lakiesitys pakottaisi kaikkiin viestisovelluksiin käyttöön ennakkosensuurin. Mutta Suomen eduskunta otti aikalisän lain osalta lokakuun 2024 alussa.
Unkari haluaisi Euroopan Unionin kieltävän vahvan salauksen mahdollisimman pian.
Euroopan Unioni siirtää ratkaisevaa äänestystä ns. Chat Control -laista, joka kieltäisi vahvan salauksen käytön Unionin alueella.
Euroopan tietosuojavaltuutettu on ottanut vahvasti kantaa ns. CSAM-lakiehdotusta vastaan, sen nykymuodossaan. CSAM-lakiehdotus käytännössä kieltäisi vahvan salauksen Euroopassa.
Suomen eduskunnan Suuri valiokunta päätti Suomen kannan EU:n ns. CSAM-asetukseen, joka kieltäisi vahvan salauksen Euroopassa. Suomen kanta on kriittinen ehdotukseen ja käytännössä nykyistä ehdotusta ei hyväksytä.
Suomen eduskunnan Suuri valiokunta päättää Suomen virallisen kannan lokakuun 13. päivä siihen, tukeeko Suomi uutta ns. CSAM-lakiesitystä. Laki kieltäisi Euroopassa vahvan ja murtamattoman salauksen viestiliikenteessä.
Liikenne- ja viestintävaliokunta asettui kritisoimaan EU:n ns. CSAM-asetusta, joka tunnetaan myös Chat Control -lakiesityksenä.