AfterDawn logo

OP: "Hyökkäyksistä edelleen uusia havaintoja" - taustalla ryhmä suomalaisnuoria?

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
7 kommenttia

Suomalaispankeista ainakin OP ja Nordea ovat viimeaikoina joutuneet poikkeuksellisen mittavien palvelunestohyökkäysten kohteeksi. OP-pankin osalta hyökkäykset kestivät neljä päivää ja niiden ilmoitettiin jo loppuneet, mutta puoli kahden aikaan pankki ilmoitti Facebookissa, että hyökkäyksistä on jälleen saatu uusia havaintoja.

Huolimatta hyökkäyksien aiheuttamien vahinkojen laajuudesta ja niiden kestosta, ei niiden taustalla liene kuitenkaan järin järjestäytynyt organisaatio. MTV:n haastattelema F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen kertoo, että hyökkäysten taustalla on luultavasti ryhmä suomalaisnuoria, joiden toimintaa on seurailtu jo noin vuoden ajan. Hyppönen uskoo, että nuoret joutuvat teosta vastuuseen.

Palvelunestohyökkäyksessä verkkopalveluun kohdistetaan niin paljon liikennettä, että palvelun kapasiteetti ei riitä käsittelemään sitä. Näin oikeat asiakkaat eivät pääse käyttämään palvelua.


Hyökkäyksistä pelästyneille on syytä huomauttaa, että asiakkaiden rahat eivät missään vaiheessa olleet vaarassa joutua vääriin käsiin, niiden oikeat omistajat eivät vain päässeet niitä käyttämään.

Sekä Nordean että OP:nn toiminnot ovat jälleen pystyssä eikä kyseessä olleista hyökkäyksistä pitäisi enää olla laajamittaista haittaa.

7 KOMMENTTIA

perhana1/7

Jälleen voidaan sitten miettiä mitä asialle pitäisi tehdä, pitäisikö perustaa komiteoita selvittämään mikä yhteiskunnassa ja kapitalismissa on niin pahasti vialla että se saa nuoren Jonnen tällä tavoin oireilemaan ja purkamaan pahaa oloaan kiusaamalla kaikkia joita pystyy.

Vai pitäisikö syyllistä kenties etsiä pankkien järjestelmien puutteista, ja painostaa pankkeja nostamaan palvelumaksujaan niin että voitaisiin kattaa lisäsuojausten järjestämisestä aiheutuvat kustannukset.

Vai miten on, pitäisikö sittenkin laki ja rangaistusjärjestelmiä uudistaa, niin että verkkoliikenteen häiriöiden aiheuttajat voitaisiin tehokkaammin ja nopeammin selvittää, ja syyllisille määrätä ihan oikeita rangaistuksia päänsilittelyjen ja ymmärrysten sijaan.

Lumikki2/7

Minusta voi vakavissaan miettiä kuinka huonoksi tilanne päästetään yhteiskunnassa ennen kuin yhteiskunnassa ilmeneviin ongelmiin aletaan oikeasti mietiä ratkaisuja ja kaikki kansalaiset ymmärtäisi mistä nämä kaikki asiat johtuu eli miksi ihmiset ovat ärtyneitä ja kiukkuisia nyky tilanteesta.

Vaikka Suomessa on asiat paljon paremmin kuin monissa muissa maissa niin yhteiskunnalisten asioiden ja palveluiden hajoaminen on nähtävissä jo jokapäiväisessä elämässä. Pankitkin voivat olla suljettuna keskellä päivää ruokatunnilla tai niiden aukiolo aika on enää 4 tuntia päivässä.

Äärimmäinen kapitalismi ja rangaistusjärjestelmä ei ratkaise näitä yhteiskunnallisia ongelmia, koska ne ovat itse osa ongelmaa. Toinen aiheuttaa ongelman ja toinen yrittää lakaista ongelmaa maton alle. Rikollisuus ja kansan ärtymys kasvaa kun eriarvoisuus yhteiskunnassa kasvaa ja yhteiskunnalliset peruspalvelut heikkenevät. Mitä enemmän yhteiskunnassa on köyhiä ja mitä huonommin yhteiskunta kohtelee kansalaisiaan sitä huonommin asiat ovat. Se sitten purkautuu monilla tavoin, kuten tässäkin uutisessa.

JamesPotkukelkka3/7

Tuskimpa kyseessä on nuorison pahanolon purkautuminen verkkopalveluihin vaan liputtaisin enemmänkin sen puolesta, että joku on antanut julkiseen levitykseen työkalut ja toinen taho on näyttänyt paikat joissa mm. pankkipalvelut pyörii. Nämä kaksi asiaa yhdistää sitten suuren maailman ns. aikuisten oikeat hyökkäykset joilla ehkä saattaa jonkin sortin tarkoitus olla.

Se, että asiaa on kyetty seuraamaan pitemmällä aikavälillä antaa osviittaa siitä ettei kyseessä todellakaan ole ammattimaisesta tarkoituksen mukaisesta toiminnasta.

Tämän sortin nuoret ei juurikaan osaa kysyttäessä sanoa miksi ovat toimintaan ryhtyneet. Olisivat edes valinneet kohteekseen jotakin muuta kuin pankkipalvelut kun ne tuskin ovat kenellekkään meistä tehneet hallaa... Nyt jos ja kun kiinni jäävät saavat todennäköisesti kannettavakseen vaikean taakan, jota ei niin vaan lyhennetä saati poisteta (mikä toisaalta ihan oikein on).

WereCatf4/7

Aika naiivia Lumikilta yrittää väittää, että kyseessä on vaan pahanolon purkua ja se johtuu eriarvoisuudesta; nuoret on aina tehneet erilaista ilkivaltaa, ei se oo mikään uus juttu, lelut vaan on muuttunu, ja tekee ne rikkaat ja mahtavatkin rötöksiä, eli ei rötöstely ja ilkivalta ole mikään pelkkien köyhien juttu.

Itsehän veikkaan vaan, että kyseessä on kasa nuoria, jotka luulee olevansa koviksia ja haluaa matkia ison maailman juttuja, kuten esim. noita Lizard Squadin tempauksia. Sillä sit kehuskellaan kavereille.

Lumikki5/7

Onhan se mahdollista että nuoret tekee asioita pelkästään siksi että se on nykyään erittäin helppoa ja sillä haetaan jotain jännistystä elämään tai mainetta. Syitä voi olla monia. Tietenkin se on osoitus aikamoisesta älykkyyden puutteesta koska ei ole ennakoitu "leikkien" seurauksia.

KarmaKameleontti (vahvistamaton)6/7

Eikö voida järjestää vaikka näillä rikoksilla rahastavien iltpäivälehtien ja uutistoimistojen toimesta erikoisia digitaalisia pankinjohtajien kuvilla varustettuja hyökkäysmaaleja joihin nämä sotapeleillä ehdollistetut isänmaantoivot voisivat purkaa energiaansa?

Onhan noille spreipullo-Picassoillekin oikein kaupungin puolesta varattu omia s?einiä

herrmer (vahvistamaton)7/7

Pian tämäkin juttu on historiaa. Muistetaan seuraavan kerran kun asiasta uutisoidaan kun poliisi on löytänyt tekijät ja myöhemmin uutisoidaan oikeudenkäynneistä tai rangaistuksista.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT