Chrome saa pystysuuntaiset välilehdet ja parannetun lukutilan
Chromen työpöytäversioon on saapunut kaksi toivottua uutta ominaisuutta: pystysuuntaiset välilehdet sekä parannettu immersiivisen lukutila.
Googlen mukaan kyseessä on yksi Chromen historian suurimmista käyttöliittymämuutoksista, sillä välilehtien perinteinen vaakasuunta on ollut käytössä selaimen alkuajoista lähtien. Samalla Chrome ottaa kehityksessä kiinni muita selaimia, sillä sivureunaan asettuvat, pystysuuntaiset välilehdet ovat saapuneet jo useimpiin sen kilpailijoihin.
Pystysuuntaiset välilehdet tarjoavat vaihtoehdon perinteiselle välilehtipalkille. Uudessa näkymässä kaikki avoimet välilehdet listataan selainikkunan vasempaan reunaan, jolloin verkkosivujen otsikot näkyvät paremmin - myös silloin, kun välilehtiä on runsaasti auki. Tämä helpottaa etenkin paljon välilehtiä samanaikaisesti käyttävien käyttäjien työskentelyä. Näkymä voidaan myös tiivistää pelkiksi kuvakkeiksi, jolloin myöskään sivussa olevat välilehdet eivät syö niin paljoa selaimen pinta-alasta.
Ominaisuuden käyttöönotto on yksinkertaista: käyttäjän tarvitsee vain napsauttaa hiiren oikealla painikkeella selaimen ikkunan yläosaa ja valita valikosta kohta "Näytä välilehdet pystysuunnassa". Paluu perinteiseen vaakasuuntaiseen välilehtipalkkiin onnistuu samalla tavalla.
Toinen uudistus on "immersiivinen" lukutila, joka ei sinänsä ole uusi toiminto, vaan parannettu versio Chromessa jo ennestään olleesta lukutilasta. Uusi toiminto laajentaa lukutilan koko selainikkunan kokoiseksi, poistaen verkkosivuilta ylimääräiset visuaaliset elementit ja keskittyen pelkästään tekstiin. Lukutila voidaan aktivoida joko hiiren oikean painikkeen valikosta tai osoiteriviltä löytyvästä erillisestä lukutila-kuvakkeesta.
Molemmat uudistukset ovat jo jakelussa ja tulevat asteittain saataville kaikille työpöytäkäyttäjille, kaikilla tuetuilla käyttöjärjestelmillä (Windows, macOS, Linux, ChromeOS).
KOMMENTOI
Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.