AfterDawn logo

Milla Jovovich julkaisi avoimen lähdekoodin muistijärjestelmän tekoälyavustajille

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Näyttelijä Milla Jovovich - kyllä, juuri se Fifth Elementin ja Resident Evilin näyttelijä - on tehnyt varsin yllättävän aluevaltauksen julkaisemalla avoimen lähdekoodin ratkaisun tekoälyavustajien muistijärjestelmäksi.

Jovovich ryhtyi käyttämään tekoälybotteja vuonna 2025 ja innostui niiden käytöstä valtavan paljon. Omien sanojensa mukaan hän käytti niitä bisnesideoidensa jatkokehittämiseen, sopimustekstien tulkintaan ja vaikka mihin muuhunkin.

Mutta naista alkoi turhauttamaan se, että olipa kyseessä sitten ChatGPT tai Claude tai Gemini, niin aina kun aloitit tekoälybotin kanssa uuden keskustelun aiheen, se ei tiennyt enää mitään sinusta itsestäsi. Eli botilta puuttui kaikki taustatieto, joka olisi auttanut valtavasti täysin uuden aiheen ymmärtämisessä ja sen hahmottamisessa, mitä Jovovich oikeasti botilta halusi.

Sitten hän kokeili erilaisia valmiita tekoälyjen muistijärjestelmiä, kuten Mem0:aa ja Zepiä, jotka tallettavat käyttäjästä ajan saatossa kerättyjä tietoja. Niissä taas ongelmana oli hänen mukaansa se, että tekoälyn itsensä annettiin päättää se, mikä tiedoista on kuhunkin keskusteluun olennaista - ja botti sivuutti kaikki muut Jovovichia koskevat tiedot, mitä palveluiden muistiin oli kertonut.

Lopputuloksena syntyi MemPalace, joka pohjautuu ikivanhaan tapaan, jolla ihminenkin pystyy sisäistämään suuren määrän tietoa. Suomeksi muistamismenetelmää kutsutaan paikkamenetelmäksi ja siinä eri tyyppiset tiedot jaetaan hierarkisesti, tavallaan "huoneisiin". Menetelmän avulla mm. roomalaiset pystyivät pitämään aikanaan pitkiäkin puheita ilman muistiinpanoja.

Jovovichin kehittämä MemPalace tallettaa aivan kaikki tekoälyn kanssa käydyt keskustelut talteen, sanasta sanaan. Teknisesti ratkaisu käyttää SQLite-tietokantaa ja ChromaDB-vektorihakua, jolla kaikkia aiemmin käytyjä keskusteluja haetaan uuden keskustelun tueksi - ja lisää tietoa haetaan sitä mukaa, kun keskustelu etenee ja siihen täytyy tuoda mukaan uuden tyyppisiä, jo muissa keskusteluissa käsiteltyjä aiheita.

Yksin Jovovich ei MemPalacea suinkaan tehnyt, vaan hän teki yhteistyötä kehittäjä Ben Sigmanin kanssa. MemPalace asennetaan käyttäjän omalle tietokoneelle, eikä se siirrä lainkaan tietoja verkkoon, eikä se vaadi mitään maksullisia tekoälypalveluita tuekseen. MemPalacen koodi on kirjoitettu Pythonilla.

Projekti herätti välittömästi varsin paljon kiinnostusta - osittain toki myös Jovovichin itsensä ansiosta. Pari vuorokautta julkaisunsa jälkeen MemPalace oli kerännyt yli 7 000 tähteä GitHubissa. Toki, projektin väitteitä "muistin" tehokkuudesta on kyseenalaistettu. Mutta näyttää siltä, että vaikka aivan hurjimpiin arvioihin MemPalacen kyvyistä pitää suhtautua kriittisyydellä, on siinä selkeästi potentiaalia ratkaisemaan tekoälybottien käytön yksi valtava ongelma.

MemPalaceen voi tutustua projektin virallisilla GitHub-sivuilla.

Alla vielä Jovovich kertoo itse siitä, miten hän päätyi ratkomaan häntä ärsyttänyttä ongelmaa:


uutisen kuvituskuva: Fifth Element / Buena Vista International

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki