--->
AfterDawn logo

Yhdysvaltain teknologiasektorila ollaan luisumassa 72-tuntiseen työviikkoon

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Yhdysvalloissa on jo vuosikymmeniä ollut maan tapana se, että etenkin kovapalkkaisissa teknologiasektorin työpaikoissa tehdään eurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna tolkuttoman pitkiä työpäiviä.

Mutta nyt vaikuttaa siltä, että maassa ollaan vaiheittain siirtymässä vielä entistä pidempiin työviikkoihin, kun amerikkalaiset teknologia-alan yritykset kisaavat entistä tiukemmin kiinalaisia yrityksiä vastaan maailman teknologiaherruudesta.

Googlen entinen toimitusjohtaja Eric Schmidt haastaa Piilaakson yrityksiä ja työntekijöitä ottamaan suosiolla käyttöön Kiinassa yleisen ns. 9-9-6 -mallin. 9-9-6 tarkoittaa sitä, että työpäivä alkaa aamulla kello yhdeksän ja päättyy illalla kello 21. Töitä tehdään tuolla aikataulutuksella kuutena päivänä viikossa, yhteensä 72 tuntia viikossa.

Kiinassa 9-9-6 -malli kiellettiin jo vuonna 2021, mutta Schmidtin mukaan malli on todellisuudessa edelleen täysin normaali toimintatapa kiinalaisissa IT-yrityksissä. Ja Schmidt haluaa amerikkalaisten yritysten ottavan saman mallin käyttöönsä, jotta ne eivät jää jälkeen kiinalaisista yrityksistä.


Google on jo pitkään käytännössä vaatinut (maksumuuri) työntekijöiltään 60-tuntisia työviikkoja.

Hämmentävintä eurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna tässä kaikessa on se, että työntekijöille ei makseta 40 tuntia viikossa ylittävistä tunneista yhtään mitään. Ne eivät myöskään muutu vapaa-ajaksi. Vaan ne vain tehdään, ilman mitään korvausta.

Yhdysvalloissa on toki olemassa laki ylitöistä ja siitä, miten ylityötunteja pitäisi kompensoida rahallisesti, mutta tietyt alat ovat, tietyin ehdoin, lainsäädännön ulkopuolella.

Yli tietyn keskipalkan ylittävät ohjelmointityötä tekevät ammattilaiset ovat ylityölainsäädännön ulkopuolella, osittain kovan palkkansa vuoksi. Yhdysvaltain ohjelmoijien vuosittaisen bruttopalkan mediaani vuonna 2024 oli 99 700 dollaria eli noin 85 200 euroa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki