--->
AfterDawn logo

Mihin katosivat SingStar -pelit?

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Iso osa heistä, jotka viettivät nuoruuttaan tai varhaista aikuisuuttaan vuosituhannen alkupuolella, muistavat yhden ikonisen, kotibileitä sulostuttaneen ja kauhistuttaneen peliformaatin.

Kyseessä ovat tietysti SingStar -karaokepelit, joita julkaistiin Sonyn Playstation-konsoleille.

Menestys sai alkunsa vuonna 2004, kun ensimmäinen peli, nimeltään yksinkertaisesti SingStar julkaistiin.

Sen jälkeen menestys oli hurjaa ja SingStarit keikkuivat käytännössä jatkuvasti Suomenkin myydyimpien pelien listoilla.

Mikä ihmeen SingStar...?

Asiaan vihkiytymättömille selvitettäköön, että SingStarit olivat siis karaokepelejä, jotka sisälsivät rajatun määrän, tietyllä teemalla olleita biisjeä, kuten vaikkapa hurjan suosittu SingStar SuomiRock -peli.


Peli oli siis tavallaan kuin kokoelma-CD, mutta sillä erolla, että musiikin lisäksi mukana oli myös karaokepeli. Laulaminen tapahtui SingStarin omilla mikrofoneilla, joita myytiin myös pakettina uusimman SingStar -pelin mukana. Mikrofoneja oli käytössä yleensä kaksi: sininen ja punainen.

Kun pelaaja oli laulanut biisin läpi, peli arvioi suorituksen. Arvio pohjautui siihen, miten nuotit osuivat kohdalleen ja siihen, miten hyvin laulaja pysyi kappaleen mukana.

Pelien suosion salaisuus

Pelisarjan suosiolle on etsitty useita selityksiä, mutta ne pitkälti tiivistyvät kouralliseen järkevältä kuulostavia selityksiä.

Ensinnäkin SingStarit olivat täydellisiä pelejä kotibileisiin, jatkoihin tai etkoihin, koska niitä pelatessa piti kaikkien osallistujien olla fyysisesti saman pelikonsolin äärellä. Ja maailmasta tietysti löytyy hurja määrä karaoke-laulamista kansaa, etenkin sopivassa seurassa ja tunnelmassa. Samaan pakettiin tämän kanssa menee tietysti myös yhteisöllisyys, jota SingStar alkuperäisessä muodossaan tarjosi paljonkin.

Toinen kriittinen tekijä oli se, että pelin löysivät ihmisryhmät, joihin perinteinen "kova" pelaaminen ei niinkään iskenyt. Isoksi kohderyhmäksi muodostuivatkin (nuoret) naiset (maksumuuri), joille pelimaailma ei ollut aiemmin välttämättä tarjonnut kiinnostavaa sisältöä.

Kolmas ja hyvin tärkeä muuttuja oli se, että peliä julkaissut Sony ymmärsi hyvin pian alkaa räätälöimään SingStar-peleistä paikallisia versioita. Suomessakin nimenomaan meille räätälöidyt, kotimaisia biisejä sisältävät SingStar-pelit myivät vanhojen pelimyyntitilastojen perusteella arvioituna kaikkein eniten.

Suomeen räätälöityjä pelejä olivat mm. SingStar Legendat, SingStar SuomiRock, SingStar SuomiPop ja SingStar Suomihitit.

Vastaavalla tavalla useimpiin muihinkin Euroopan maihin tehtiin pelistä räätälöityjä versioita, paikallisten musiikkimakuun sopivilla kappalevalinnoilla. Jo pelkästään lista PS2:lle julkaistuista SingStareista on hengästyttävän pitkä.

Miksi SingStarit katosivat?

SingStarien kulta-aikaa olivat nimenomaan Playstation 2 ja Playstation 3 -konsolien parhaat vuodet.

Pelisarjan suosio alkoi laskemaan 2010-luvun ensimmäisten vuosien jälkeen ja pelisarjan julkaisutahtikin hyytyi 2010-luvulla merkittävästi. Viimeinen etukäteen valituilla kappaleilla varustettu, Suomeen kohdennettu SingStar-peli (SuomiHelmet) julkaistiin vuonna 2013. Ja aivan viimeinen SingStar-peli - SingStar Celebrations - on julkaistu sekin jo vuonna 2017.

Ja vuonna 2020 tipahti lopullinen niitti SingStarille, kun Sony päätti sulkea uusimpien SingStar-pelien käyttämät palvelimet. Päätös käytännössä lopetti PS4:n SingStar-pelien taipaleen.

Mutta miksi näin kävi..

Syitä suosion laskulle on monia. Yksi syy ovat vaihtoehtoiset alustat ja kenties yksittäisenä tärkeimpänä tekijänä voidaan veikata YouTubea. YouTubesta löytyy lähes rajaton määrä kappaleiden karaokeversioita, joten laulutaitojaan harjoittavien ei tarvitse tyytyä yhden SingStar-pelin tarjoamaan valikoimaan.

Toinen syy ovat musiikkikappaleiden kohonneet lisenssihinnat. Levy-yhtiöiden kanssa lisensseistä neuvottelusta tuli huhujen mukaan vuosi vuodelta aina vain kalliimpaa ja vaikeampaa. Etemnkään ikuisiin lisenssidiileihin eivät levy-yhtiöt halunneet ryhtyä, joten Sonyn olisi pitänyt nettipohjaisissa SingStareissa pahimmillaan suututtaa asiakkaitaan, kun jonkin suositun kappaleen lisenssiä ei saadakaan uusittua.

Lisäksi SingStarin loikka Playstation 4 -alustalle kompasteli, eikä pelisarja oikeastaan koskaan noussut minkäänlaiseksi hitiksi enää PS4:lla. Syitä tähän voidaan vain arvailla, mutta SingStar jäi pitkälti Playstation 2 ja Playstation 3 -konsoleiden suosikkipeliksi.

Ja toki kyllästymistä tapahtui myös faneissa: vanhalla formaatilla toimiessa karaokefanien piti ostaa aina kokonaan uusi pelilevy, saadakseen uusia biisejä. Tätä ongelmaa paikattiin PS4:lle julkaistuissa viimeisissä SingStareissa, joissa yksittäisiä kappaleitakin pystyi ostamaan - mutta juna oli kenties jo mennyt konseptin ohi.


Sitten voidaan myös pohtia sitä, onko saman, jaetun laitteen ääreen kokoontuminen enää edes normaalia. Eli muuttuiko maailma niin paljon, että luontevampaa olisi laulaa karaokea kännykän yli toisella puolella maailmaa sijaitsevan kanssapelaajan kanssa kuin kotisohvalla tuttujen ihmisten kanssa yhdessä..?

SingStar elää edelleen..! Tavallaan

Mutta konsepti ei sinänsä täysin kuollut, vaikka SingStar-pelit näyttävätkin kadonneen.

Innokkaimmat SingStarin fanit ovat suunnanneet jo vuosia sitten avoimen lähdekoodin UltraStar Deluxe -pelin pariin. Kyseinen peli toimii PC:llä ja jäljittelee toiminnoiltaan hyvin uskollisesti vanhoja kunnon SingStar-pelejä.

Musiikiksi UltraStar Deluxessa voi käyttää mitä tahansa tavallista musiikki-CD:tä tai kopiointisuojauksista vapaita digitaalisia musiikkitiedostoja.

Ilmeisesti etenkin vanhojen Playstation 2:lle julkaistujen SingStar-pelien tiimoilla on edelleen innokasta yhteistöä, sillä PS2:n alkuperäiset pelit eivät vaadi nettiä toimiakseen, eli ne toimivat edelleen, sellaisenaan.

Mutta selkeä SingStarin perintöä jatkava kaupallinen pelisarja on Let's Sing, jonka suosion nousu ajoittuu vahvasti SingStarin hiipumisen aikoihin. Pelisarjan tuorein painos, Let's Sing 2025 on saatavilla kaikille tärkeimmille konsolialustoille, eli PS4:lle, PS5:lle, Xbox Onelle, Xbox Series X|S:lle ja Nintendo Switchille.

Valitettavasti Let's Singin markkinointi- ja lokalisointikoneisto ei ole samalla tasolla kuin Sonylla, eli pelistä ei tietääksemme ole olemassa suomenkielisiä versioita, suomalaisilla biiseillä, joka tietysti rajoittaa pelin viehätystä. Lisäksi pelissä on vahva rahastuksen maku, eli peli vaatii kuukausitilauksen ostohinnan lisäksi, jotta kaikista toiminnoista pääsee nauttimaan.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki