Meta valjastaa tekoälyn parantamaan mainosmyyntiä
Meta näyttää keksineen tavan, jolla yhtiö aikoo tehdä rahaakin tekoälyn avulla. Yhtiö on kaatanut miljardeja tekoälyn kehitykseen viimeisen parin vuoden aikana ja on luonut useita avoimen lähdekoodin omia kielimallejaan.
Mitenkään hirvittävän suurena yllätyksenä se ei tule, että Meta lopulta päätyi siihen, että firman kannalta järkevin tapa tehdä tekoälyllä rahaa, on valjastaa se mainonnan työkaluksi.
Mutta sen sijaan, että yhtiö tunkisi mainoksia tekoälytyökalujensa sekaan, se on kuitenkin ajatellut asiaa hieman laatikon ulkopuolelta.
Yhtiön mukaan tekoäly pystyy paremmin luomaan uusia tapoja kohdentaa mainontaa kuin mitä sen olemassa olevat käyttäjien kategorioinnit pystyvät tarjoamaan. Samalla tekoälyn avulla Metan mainostajille tarkoitetut työkalut tulevat jatkossa suosittelemaan mainostajille kohdennustapoja, joita mainostajat eivät itse olisi välttämättä keksineet.
Lisäksi Facebookissa, Instagramissa ja Threadsissa mainostaville mainostajille tarjotaan myös Metan omaa tekoälyä mainostekstien kirjoituksen kaveriksi sekä vaihtoehtoisten mainosten luomiseksi. Meta kertoi yhtiön suunnitelmistaan sijoittajille tarkoitetussa puhelinkokouksessa alkuviikosta.
Myös maailman suurin mainosjätti Google on päättänyt käyttää tekoälyä nimenomaan tehokkaampaan mainontaan ja yhtiön mukaan sen suorittamissa testeissä tekoälyn avulla kohdennetut mainokset ovat olleet selkeästi aiempaa tehokkaampia kuin tavanomaisesti kohdennetut mainokset.
Toki "tehokkaasta" mainosten kohdentamisesta on Metalla aiempiakin kokemuksia, sillä yhtiön väitetään kohdentaneen kosmetiikan mainontaa teineihin, silloin kun algoritmi tulkitsee heidän olevan haavoittuvimmillaan.
KOMMENTOI
Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.