--->
AfterDawn logo

Google lakkauttaa maakohtaiset osoitteensa, myös Suomessa

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Google on jo vuosien ajan toiminut suomalaisille omassa osoitteessaan, google.fi -osoitteessa, eli Suomen virallisen maa-domainpäätteellä.

Samalla tavalla yhtiö on operoinut käytännössä kaikissa muissakin maailman maissa, eli Saksassa on ollut tarjolla google.de, Briteissä google.co.uk ja niin edelleen.

Maakohtaiset Googlen osoitteet otettiin käyttöön siis jo kauan, kauan sitten, aikana jolloin oli teknisesti vaikeaa tunnistaa luotettavasti sitä, mistä maasta käyttäjä palvelua käytti, millä kielellä hakuja halusi tehdä ja mitä paikallista sisältöä kuluttaja todennäköisimmin oli etsimässä.

Etenkin Googlen siirryttyä malliin, jossa hakujen vastaukset pyrittiin räätälöimään juuri kyseistä käyttäjää vastaaviksi, ongelmia alkoi ilmenemään, jos käyttäjät käyttivät ainoastaan google.com osoitetta. Ajatellaan vaikkapa tilanne, jossa britti päätyy google.com -osoitteeseen, mutta palvelu ei tunnista että hän on britti - ja kyseinen britti hakee vaikkapa tuoreimpia jalkapallotuloksia ("latest football results"). Tarjoillaanko tällöin Yhdysvaltain amerikkalaisen jalkapallosarjan NFL:n tuloksia, Brittien Valioliigan tuloksia vai kenties jotain muuta.


Eli maakohtaisella osoitteella käyttäjä pystyi antamaan selkeän viestin Googlelle siitä, minkä maan sisältöä hän hakupalvelultaan halusi.

Mutta sitten 2010-luvun alkupuolella Google alkoi profiloimaan käyttäjiään mainosverkkonsa avulla entistä tarkemmin - ja alkoi tietämään käyttäjistään paljon muutakin kuin maan ja kielen. Ja pikkuhiljaa tarve erillisille maakohtaisille osoitteille alkoi katoamaan, ainakin Googlen näkökulmasta - koska sisältö pystyttiin kohdentamaan hakijalle hyvinkin tarkasti, eikä sillä ollut enää mitään merkitystä, mitä Googlen maaosoitetta ihminen sattui käyttämään.

Googlen itsensä mukaan, jo vuodesta 2017 lähtien Googlen maakohtaiset osoitteet (eli vaikkapa google.fi) ja Googlen pääosoite eli google.com ovatkin vastanneet täsmälleen toisiaan.

Joten nyt Google aikookin lakkauttaa maakohtaiset osoitteensa kokonaan. Ne toki jatkavat toimintaansa, todennäköisesti hamaan ikuisuuteen asti, mutta jatkossa google.fi uudelleenohjaa käyttäjän google.com -osoitteeseen. Sama tulee tapahtumaan kaikille muillekin maakohtaisille Googlen osoitteille.

Muutos astuu voimaan vaiheittain tulevien kuukausien aikana. Käyttäjän näkökulmasta asialle ei tarvitse tehdä yhtään mitään ja kaiken pitäisi toimia jatkossakin täysin normaalisti. Ainoa asia, minkä muutoksessa voi huomata, on se, että jos kirjoitat osoiteriville google.fi, se vaihtuu lennosta automaattisesti google.com:ksi.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki