Anna TV-sarjoille mahdollisuus - näin monta jaksoa pitäisi katsoa ennenkuin tiedät onko sarja hyvä vain huono
Jotkut TV-sarjat eivät ns. koukuta todellakaan ensimmäisen kauden ensimmäisellä jaksollaan. Tässä vaiheessa moni TV-katsoja jättääkin leikin kesken ja hylkää sarjan, kun se ensimmäinen jakso ei kolahtanut kunnolla.
Mutta toisaalta historiasta tunnetaan valtava määrä klassikoiksi muodostuneita sarjoja, jotka alkoivat löytää itsensä kunnolla vasta useamman jakson - ja joskus jopa vasta useamman kaudean - jälkeen.
Ja toki moni on kuullut tuttujensa kertovan sarjojen suosituksia suurin piirtein sanoilla "Älä luovuta parin ensimmäisen jakson jälkeen - se lähtee kunnolla käyntiin vasta muutaman jakson jälkeen!"
Kenties tunnetuin tällaisista "hitaasti lämpenevistä" sarjoista on yksi maailman kautta aikain parhaaksi TV-sarjaksi usein äänestetty Breaking Bad.
Mutta sitten on sarjoja, jotka vaan eivät koskaan parane, vaan ne olisi kannattanutkin jättää sikseen jo ensimmäisen jakson perusteella.
Mutta miten paljon armoa pitäisi kehnolta vaikutavalle sarjalle antaa, jotta voisi olla varma siitä, onko kyseessä vai hitaasti syttyvä mestariteos - tai kökkö tekele, joka ei koskaan paranekaan heikon alun jälkeen?
Joku on onneksi malttanut tutkia asiaa, joskin kohtuullisen pienellä otannalla.
Tilastoanalyysin pohjana on käytetty maailman suurimman katsojien arvioita listaavan palvelun, IMDb:n tilastoja. IMDb kerää sarjoista jaksokohtaiset arviot, joita on sitten tilastoanalyysin pohjalta verrattu sarjan ajan saatossa keräämään kaikkien jaksojen keskiarvoon.
Ja maaginen luku löytyi: todella monen klassikoksi muodostuneen sarjan kohdalla on pitänyt katsoa vähintään kuusi jaksoa sarjaa, ennenkuin sarja alkaa oikeasti löytämään itsensä. Eli keskimäärin ottaen kuusi ensimmäistä jaksoa ovat olleet heikompia kuin sarjan kaikkien jaksojen keskiarvo IMDb:ssä.
Esimerkkejä sarjoista, jotka eivät lähteneet käyntiin (jaksoista annettujen arvioiden perusteella) kuin vasta hyvin myöhään sarjan alun jälkeen: Breaking Bad, Frendit, South Park, Buffy the Vampire Slayer ja Brooklyn 99. Yksi usein toisteltu ääriesimerkki "hitaasti syttyvästä" sarjasta on myös Puisto-osasto, jonka monet fanit sanovat lähteneen kunnolla käyntiin vasta toisen kauden myötä.
Nykyisessä raadollisessa suoratoistopalveluiden aikakaudessa tilasto ei hirvittävästi kuitenkaan lohduta, sillä Netflix, Max, Disney+ ja kumppanit lopettavat sarjoja aiempaakin herkemmällä kynnyksellä. Joten useat sarjat eivät välttämättä enää koskaan ehdikään kasvaa täyteen potentiaaliinsa.
1 KOMMENTTI
hylol1/1
2-3 omalla kohdallani
Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.