AfterDawn logo

Suomen tietokonemuseo kaipaa rahallista tukea

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Vaajakoskella sijaitseva Suomen tietokonemuseo kaipaa lahjoituksia toimintansa jatkumiselle.

Museo, viralliselta nimeltään Suomen Tietojen­käsittely­museo­, kaipaa varoja näyttelytilojensa vuokran maksuun. Jyväskylän kaupunki on supistanut museolla maksamaansa tukea ja nyt yhdistyksen pitää raapaista puolen vuoden vuokra muilla tavoin.

Järjestöllä on 12.2.2025 voimassa oleva Poliisihallituksen myöntämä pienkeräyslupa, jolla yhdistys koettaa saada kerättyä puuttuvan summan kasaan. Eli keräyslupa umpeutuu jo tämän artikkelimme julkaisuhetkellä.

Ohjeet pienkeräykseen osallistumiseksi löytyvät museon sivuilta

Museo kerää ja tallentaa tietojenkäsittelyyn liittyviä laitteita ja museon kokoelmasta löytyy koneita, joita ei ole missään muualla Suomessa olemassakaan. Museo pyörii täysin vapaaehtoisten työntekijöiden voimin, joten hallinnollisiin tai palkkakuluihin kerätyt rahat eivät mene.


Museon kokoelmaan voi tutustua esittelysivun kautta, josta voi ihailla vaikkapa yhtä tunnetuimmista 1970-luvun supertietokoneista, Cray-1:stä, jonka kuva on uutiskuvanamme (oikeudet: Suomen tietokonemuseo ry).

Museota pyörittävä yhdistys on perustettu vuonna 1985.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki