YouTubea katsotaan eniten television kautta
Kymmenen vuotta sitten, vuonna 2015, kännykät ohittivat ensimmäistä kertaa tietokoneet YouTuben eniten käytettynä alustana, eli tuolloin kännyköillä katsottiin videoita tuntimäärällisestikin enemmän kuin tietokoneilla.
Sen jälkeen kännykät jyräsivät tietokoneet lähes täysin marginaaliin ja puhelimen pieni ruutu oli vuosien ajan ylivoimaisesti tärkein ja merkittävin tapa katsella YouTube-videoita.
Mutta hieman takavasemmalta kännyköiden ja tietokoneiden kaveriksi on noussut niiden kanssa tasavahvasti kilpaileva laitetyyppi.
Ja nyt, ainakin Yhdysvalloissa, kännykät ovat jääneet kakkoseksi: YouTubea katsotaan nyt enemmän television kautta kuin kännyköillä.
YouTuben virallisen blogin mukaan myös pystysuunnassa kuvatut lyhytvideot eli YouTube Shorts -videot ovat suosittuja television kautta katsottuna. Eli vaikka kuvasuhde on täysin väärä televisiolta katsottavaksi, ahmitaan myös alle minuutin mittaisia videoita suurelta ruudulta olohuoneessa.
Luonnollisesti YouTuben suosioon televisiolla vaikuttaa myös se, että YouTube puskee Yhdysvalloissa omaa, maksullista YouTube TV -pakettiaan asiakkaille. Paketti sisältää mainoksettoman YouTube Premiumin lisäksi myös lukuisia perinteisiä, lineaarisia TV-kanavia suoratoistettuna.
Asiaa auttaa sekin, että YouTube on monissa älytelevisioissa Netflixin ohella se sovellus, joka on lähes takuuvarmasti esiasennettu televisioon.
KOMMENTOI
Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.