--->
AfterDawn logo

Teamsin keskustelut ja kanavat uudistuvat isolla kädellä

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Microsoftin Teams on monilla aloilla de facto standardi videopuheluille ja etäneuvotteluille. Ja se on niissä todella hyvä, onhan videoteknologian pohjana Microsoftin omistaman Skypen yli 20 vuoden kokemus alalta.

Mutta Teams on myös muutakin: sitä käytetään valtavasti myös tekstimuotoiseen keskusteluun, kanavien, ryhmäkeskustelujen ja yksityisviestien muodossa.

Monille etämaailmaan koronapandemian aikaan hypänneille Teams on kenties ainoa kosketus tällaiseen viestintäkanavaan, joten he eivät osaa muuta oikein odottaakaan työyhteisön keskustelualustalta.

Sitten on olemassa se ihmisryhmä, jotka ovat käyttäneet työssään tai vapaa-ajallaan IRCiä tai sen toimintalogiikasta syntyneitä palveluja kuten Discordia tai Slackia. Ja tältä käyttäjäryhmältä jos kysyy mielipiteitä Teamsin toimivuudesta tekstimuotoiseen keskusteluun, ovat vastaukset yleensä hyvinkin painokelvottomia.

Microsoft ei sinänsä elä täysin tyhjiössä, joten yhtiö tuntuu tietävän Teamsin ongelmat itsekin. The Vergen mukaan (maksumuuri) Microsoft on kehittämässä uusittua versiota Teamsista, joka keskittyisi nimenomaan tekstikanavien järkeistämiseen.

MAINOS


Tahtotilana on ilmeisesti luoda jotenkin järkevämmin hallittavissa oleva kokonaisuus kanavista ja ryhmäkeskusteluista. Nykyisinhän kanavat ja keskustelut on hajautettu kahteen eri valikkoon ja niiden käyttäytymisen logiikkakin poikkeaa toisistaan hyvin paljon, mm. ilmoitusten muodossa.

Tarkkaa aikataulua muutokselle ei ole annettu, mutta huhujen mukaan Microsoft testaa erilaisia vaihtoehtoisia Teamsin keskustelunäkymiä jo sisäisesti.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Kameran ja näytön voi nyt jakaa Gemini Livelle - tekoäly auttaa näkemänsä perusteella

Puhelinvertailu

Digita päättää maksu-tv-lähetykset antenni-tv-verkossa

AfterDawn

Venäjämielinen ryhmä teki viikolla useita palvelunestohyökkäyksiä suomalaisiin verkkosivustoihin - lisää saattaa olla luvassa viikonloppuna

AfterDawn

Kotimainen pelimedia pienenee: Pelaaja-lehti lakkautetaan

AfterDawn

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

Dystopia? Britannia kehittää työkalua, joka ennustaisi todennäköisimmät murhaajat

AfterDawn

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

Kiinan teknologiafirmat julkistivat kilpailijan HDMI:lle - GPMI tukee 8K-tarkkuuden kuvaa

AfterDawn

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki