AfterDawn logo

Elokuvien osto ja vuokraus tuli Suomessa Amazon Prime Videoon

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Amazon Prime Video -suoratoistopalvelu on saanut uudistuksen, sillä Suomi kuuluu nyt palvelussa niiden maiden joukkoon, joissa elokuvien vuokraus ja ostaminen on mahdollista.

Uudistus saapui palveluun tällä viikolla, ja ilmeisesti 25.8. asti elokuvien vuokraus onnistuu 0,99 euron hintaan per leffa.

Vuokratut nimikkeet pysyvät videokirjastossa 30 päivän ajan vuokrauspäivästä. Kun aloitat vuokratun nimikkeen katselun, sinulla on kuitenkin vähintään 48 tuntia katseluaikaa. Joidenkin nimikkeiden katseluaika voi olla pidempi.

Samalla muutos tarkoittaa sitä, että osa jo aiemmin palvelussa olleista kuukausimaksua vastaan katseltavissa olevista nimikkeistä ovat nyt erillisen maksun takana.

Prime Videoon on tullut tämän vuoden aikana isompi muutos tilauksiin, sillä mainokset saapuivat palveluun ja niistä pääsee eroon lisämaksua vastaan. Mainokset näkyvät toistaiseksi vain muutamissa maissa, kuten Yhdysvalloissa, Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa. Suomessa mainoksia ei vielä ole, mutta ne saattavat saapua vielä tämän vuoden aikana.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki