AfterDawn logo

Urho Kekkonen ennustaa tekoälyn nousun vuonna 1976 - hulvaton deepfake-video leviää vauhdilla

AfterDawn AfterDawn

Usein uuden teknologian riskien ja vaarojen ymmärtäminen on helpointa avata hauskan esimerkin avulla, etenkin teknologiasta vähemmän ymmärtävälle kansanosalle.

Nyt kotimaisten verkkokäyttäjien keskuudessa leviää vauhdilla viraalivideo, joka kenties auttaa vääntämään rautalangasta tavallisellekin kuluttajalle sen, miten valtava uhka tekoälyllä luodut deepfake-videot ovat.

Kyseinen video on Suomen pitkäaikaisen entisen presidentin Urho Kekkosen "puhe", jossa presidentti varoittaa suomalaisia tekoälyn ja deepfake-videoiden vaaroista jo vuonna 1976.

Video alla:


Kuten "Kekkonen" videolla mainitsee, uusia teknologioita voidaan käyttää myös valtaapitävien pilkkaamiseen ja kritisointiin, joka on vapaan yhteiskunnan yksi perusoikeuksista. Video itsessään onkin hyvä esimerkki laillisesta deepfake-teknologian käyttökohteesta, sillä parodia on vahvasti suojattu taiteenlaji sekä kansallisessa että kansainvälisessä oikeuskäytännössä.

Eli kaikkea voidaan käyttää sekä hyvään että pahaan. Medialukutaidon merkitys kasvaa tulevaisuudessa entisestäänkin.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki