AfterDawn logo

AfterDawn täytti 25 vuotta

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
3 kommenttia

Pienen pieni harrasteprojektimme, joka ns. lähti käsistä, eli AfterDawn, täyttää tänään 25 vuotta.

Sivustomme siis avattiin erittäin pienin juhlallisuuksin "suurelle" yleisölle 10. kesäkuuta, vuonna 1999. Tuolloin sivuston julkaisusta vinkattiin parille kaverillemme ja pyydettiin käymään vierailulla.

Jostain syystä tuosta alkoi lumipalloefekti, joka kasvatti sivustomme suosiota kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta, varsin pitkän aikaa. Matkalle on osunut monen monta mutkaa ja käännettä, joista koostimme pienimuotoisen historiikin viisi vuotta sitten, sivustomme juhliessa 20-vuotispäiväänsä.

Kuluneiden vuosien mittaan meillä on ollut matkassa hurja määrä tuuria, mutta myös uskomaton määrä epäonnea. Huikein nousu koettiin joskus vuoden 2012 tienoilla, jolloin tuntui, että emme tee mitään koskaan väärin ja että kasvu on loputonta.

No, ei se ollut. Vaan sen jälkeen tapahtui muutama iso teknologinen murros, joihin emme tajunneet reagoida ajoissa. Verkon mainosmarkkinan murros vanhasta, meitä suosineesta mallista kohti nykyisenkaltaista ohjelmallista ostamista oli kova isku. Myös sosiaalisen median nousun vauhti ja se, miten nopeasti verkkosivustojen käyttö hyppäsi pois tietokoneilta, kännyköille, yllätti meidät housut kintuissa.


Kun tähän yhdistetään kourallinen virhearvioita, pari perustajien burnouttia ja fokuksen hukkaamista, alkoi ikävä ja pitkä alamäki sivuston suosiossa - ja etenkin taloudessa.

Noista ajoista selvittiin pitkälti hammasta purren ja vuosikymmenen ajan koetimme löytää sitä, mitä AfterDawnin pitäisi tulevaisuudessa olla.

Tulevat vuodet tuskin tulevat olemaan helppoja nekään. Generatiivinen tekoäly hiipii hakukoneisiin ja uhkaa kuristaa erilaisia ohjeita ja oppaita tarjoilevat sivustot, kuten meidät, tarjoilemalla tekoälyn pureskelemat ohjeet suoraan kuluttajalle, ilman että ohjeita kirjoittavat tahot hyötyvät niistä mitään. Senkin kanssa pitää oppia elämään, halusimme me sitä tai emme.

Kaiken turbulenssin keskellä, olemme viime vuosina koettaneet luoda AfterDawnin (jälleen kerran) uudestaan - pienempänä, mutta aiempaakin terävämpänä. Uutisointimme on keskittynyt nykyisin Suomeen, jossa koetamme olla se uutismedia, joka pitää ääntä yksityisyyden, digitaalisten kansalaisoikeuksien ja pienten verkkokäyttäjien puolesta.

Mielestäni olemme tässä onnistuneet, varsin hyvin. Olemme nostaneet esiin tekoälyn riskejä, älähtäneet lainsäädännöistä, jotka uhkaavat yksityisyyttä ja nostaneet esiin monopoleiksi kasvaneiden teknojättien ongelmia.

Riittääkö se siihen, että AfterDawnille on mediana tarvetta tulevaisuudessakin?

En tiedä. Toivon niin.

Sen päätätte lopulta te, lukijamme. Osa teistä on kulkenut matkassamme koko olemassaolomme ajan, jotkut taas teistä ovat syntyneet vasta sen jälkeen, kun sivustomme jo näki päivänvalon viime vuosituhannen lopulla.

Haluan kiittää niitä seitsemää ystävääni, jotka uskoivat hölmöön visiooni omasta verkkosivusta joskus vuonna 1998 ja alkoivat kanssani tätä projektia rakentamaan.

Mutta ennenkaikkea haluan kiittää juuri teitä, ruudun toisella puolella. Olettepa sitten pitkäaikaisia lukijoita tai päädyitte sivuillemme vasta nyt ensimmäistä kertaa, niin tietäkää, että juuri teille tätä mediaa on tehty - ja tehdään. Ilman teitä, rakkaat lukijamme, AfterDawn ei olisi ollut olemassa tätä neljännesvuosisadan taivalta.


Kiitos.

-Petteri Pyyny, "viimeinen webmaster"
AfterDawn

3 KOMMENTTIA

Phoenix431/3

Iso kiitos siitä, että olette olemassa! itselleni nimenomaan Suomea koskevat uutisaiheet on se syy, miksen koskaan edes harkinnut sivuston seurannan lopettamista.

friis2/3

Onnea afterdawn! Oma käyttäjätunnus täytti talvella 20 vuotta ja paljon on ad muuttunut siinä ajassa. Onnea tulevaisuuteen ja pitkää ikää!

MJH3/3

Täytyi oikein tarkistaa, koska olen rekisteröitynyt tänne. Näyttää olevan elokuussa 2003. Joten pian 21 vuotta sitten.

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki