AfterDawn logo

Instagram-käyttäjät siirtyvät vauhdilla Cara -sovellukseen

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Massoittain taiteilijoita ja valokuvaajia on päättänyt jättää Metan omistaman Instagramin viime viikkojen aikana.

Tärkein syy palvelusta vetäytymiselle ovat uudet Instagramin käyttöehdot, jotka antavat Metalle vapaat kädet käyttää kaikkea Instagramiin lisättyä sisältöä Metan tekoälyn koulutukseen.

Huomionarvoista on, että poikkeuksen ehtoihin tekee Euroopan Unioni, jossa käyttäjä voi kieltäytyä antamasta sisältöään Metan tekoälyn käyttöön. Mutta kaikissa muissa maailman maissa, vaihtoehtoja on kaksi: joko Meta käyttää luomaasi sisältöä tekoälynsä koulutukseen - tai poistat tilisi.

Yhä useampi on päätynyt jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja uudeksi alustaksi vaikuttaa muodostuvan nopeasti Cara.

Kesäkuun ensimmäisten päivien aikana Cara kiskaisi vaatimattoman 100 000 rekisteröityneen käyttäjän määränsä kolminkertaiseksi vain parissa päivässä. Sen jälkeen kasvutahti vaikuttaa vain kiihtyneen.


Käyttöehdoissaan Cara kieltää sisällön keräämisen palvelustaan tekoälyjen käyttöön ja lisäksi lupaa ehdoissaan myös, että yhtiö ei itsekään aio käyttää kuvia tekoälyn koulutukseen. Cara ei myöskään salli tekoälyn avulla luotuja kuvia palvelussaan.

Cara on saatavilla sekä Androidille että iPhonelle

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki