AfterDawn logo

S-ryhmän kuljetusrobottien alue laajenee Oulussa, tulee myös Kempeleeseen

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

S-ryhmään kuuluva paikallisosuuskauppa Arina laajentaa kesäkuussa 2024 ruoan kuljetusrobottien kattavuutta Oulun seudulla.

Arina sai pitkien viivästysten jälkeen aloitettua ruokarobottien toiminnan Oulussa syyskuussa 2023. Tuon jälkeen robotit ovat toimineet Oulussa ympäri vuoden, ilmeisen menestyksekkäästi.

Robottien ainoana kotipesänä on toiminut Oulun ydinkeskustassa oleva S-market Herkku ja robotit ovat kattaneet mm. keskustan, Tuiran, Höyhtyän ja Karjasillan alueet sieltä käsin.

Nyt Oulun seudulle avataan kaksi uutta robottien kotipesää. Oulun pohjoisosissa robotit ryhtyvät toimimaan Ritaharjun S-marketilta käsin. Etelässä uusi lähtöpiste on Kempeleen Sale Linnakankaalla.

Robotit ovat Arinan mukaan aloittaneet jo kartoituskierrokset kotiensa läheisyydessä ja ensimmäiset robottitilaukset toimitetaan alueilla asiakkaille jo kesäkuun puolivälin tienoilla.


Arinakin käyttää samoja Starship Technologiesin kuljetusrobotteja kuin muutkin alueosuuskaupat. Selvitimme taannoin, ryöstetäänkö tai rikotaanko kuljetusrobotteja - niitä kun on maailmalla käytössä tuhansia. Ja vastaus on lyhykäisyydessään: ei, eipä juuri.

Lähde: Arinan lehdistötiedote

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki