AfterDawn logo

Väite: OpenAI:n tutkijat kehittivät "ihmiskunnan olemassaoloa uhkaavan" tekoälyn ennen yhtiön pomon potkuja

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Seurasimme laajasti viikonloppuna OpenAI-yhtiön draamaa, jossa yhtiön hallitus kaappasi vallan sen toimitusjohtajalta ja erotti yhtiön perustajan Sam Altmanin.

Taustalla oli etenkin yhtiön sisäinen erimielisyys siitä, pitääkö tekoälyn kanssa olla varovainen - vaiko painaa kaasua ja puskea eteenpäin

Vallankaappauksen takana ollut liittouma kannatti varovaisuutta, kun taas Altmanin edustama kanta kannatti nopeaa etenemistä.

Nyt uutistoimisto Reutersin saamat tiedot lyövät lisää vettä myllyyn. Reutersin lähteiden mukaan OpenAI:n tutkijat olisivat onnistuneet kehittämään "ihmiskunnan olemassaoloa uhkaavan tekoälyalgoritmin" ja kertoneet asiasta yhtiön johdolle ennen kriisin syntyä.

Samaisten väitteiden mukaan löydös oli yhtenä syynä siinä, että ns. hidasta etenemistä kannattava OpenAI:n hallitus päätti irtisanoa Altmanin perjantaina.


Löydös liittyisi vahvasti kaikkien tekoäly-yhtiöiden lopulliseen tavoitteeseen eli yleiseen tekoälyyn (AGI, artificial general intelligence), joka osaisi "ajatella" ja siten myös kehittyä oman ymmärryksensä kasvaessa.

OpenAI kieltäytyi kommentoimasta Reutersin väitteitä.

Altman palasi takaisin yhtiön johtoon neljä päivää myöhemmin ja samalla hänet irtisanonut, hidasta etenemistä kannattava hallitus irtisanoutui tehtävästään.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki