AfterDawn logo

Näin autovalmistajat aikovat lopettaa bensa- ja dieselautojen valmistuksen - aikajana (Päivitetty 26.9.2023)

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
7 kommenttia

Useampi autovalmistaja on jo kertonut aikataulustaan, jolla ne aikovat lopettaa kokonaan polttomoottoriautojen valmistuksen. Kokosimme yhteen listan tiedossa olevista päätöksistä kunkin autovalmistajan osalta.

Volvo, vuonna 2030

Volvo oli yksi ensimmäisistä autovalmistajista, joka kertoi polttomoottoriautojen valmistuksen lopetuksesta. Tämä tarkoittaa myös lataushybridien valmistuksen lopetusta. Aikataulu on Volvon osalta asetettu vuoteen 2030, eli tuon vuoden jälkeen ei Volvolta tule enää muuta kuin täyssähköisiä autoja.

General Motors, vuonna 2035

Amerikkalaisista autovalmistajista General Motors oli ensimmäinen, joka kertoi suoraan omat aikataulunsa. Yhtiö lopettaa vuoteen 2035 mennessä kaikkien bensalla toimivien autojen valmistuksen. Lisäksi kaikki "kevyempien" dieselautot lakkautetaan myös vuonna 2035. Ainoastaan ammattikäyttöön tarkoitetut järeämmät autot jäävät edelleen dieselillä toimiviksi 2035 jälkeen.

GM:n päätös koskee yhtiön kaikkia automerkkejä: Cadillac, Corvette, Chevrolet, jne.

BMW, kenties vuonna 2050

Saksalaisista autovalmistajista BMW ei ole ottanut itselleen kunnianhimoista tavoitetta polttomoottoreiden alasajon suhteen. Yhtiön johto ei usko mihinkään kiveenhakattuihin päivämääriin, vaikka Euroopassa ja useissa muissa maissa uusien polttomoottoriautojen myynti tullaankin kieltämään kokonaan.

Syksyllä 2022 BMW:n johtaja jopa varoitti asettamasta mitään aikarajoja siirtymälle.

Mini, vuonna 2030

Vaikka BMW ei olekaan itse asettanut kovin kunnianhimoisia tavoitteita sähköistymiselle, Bemarin omistama Mini on päättänyt luopua polttomoottoreista vuoteen 2030 mennessä.

Mini aikoo esitellä viimeisen polttomoottorimallinsa vuonna 2025 ja luopuu hybridienkin valmistamisesta vuoteen 2030 mennessä.

Mercedes-Benz, 2030-luvulla

Mercedes-Benz kertoi heinäkuussa 2021 siirtyvänsä täyssähköautoihin vuonna 2030. Tuolloin yhtiön on tarkoitus lopettaa polttomoottoriautojen ja hybridien valmistus ja myynti. Yhtiö ei kuitenkaan ole hakannut kiveen kyseistä päivämäärää, vaan kertoo lopettavansa polttomoottoriautot vuonna 2030 alueilla, joissa markkinatilanne sen mahdollistaa.

Audi, vuonna 2026

Volkswagen-konserniin kuuluva Audi on ilmoittanut lopettavansa uusien polttomoottoriautojen esittelyn vuoteen 2026 mennessä. Tuon jälkeenkin autovalmistaja myy hetken aikaa aiemmin esiteltyjä polttomoottoriautoja, kunnes niiden elinkaari loppuu. Päätös koskee myös hybridejä.

Vuonna 2022 yhtiö täsmensi aikatauluaan ja kertoi lopettavansa polttomoottoritekniikkaa käyttävien autojen valmistuksen lopullisesti vuonna 2033.

Volkswagen, Euroopassa 2033

Volkswagen on kertonut syksyllä 2022 sen oman brändin olevan Euroopassa pelkästään sähköautoja valmistava vuoteen 2033 mennessä - eli kaksi vuotta ennen EU:n takarajaa.

Muualla maailmassa yhtiö ei ole vielä asettanut tiukkaa aikarajaa täydelle siirtymälle pois polttomoottoriautoista.

Muut Volkswagenin merkit (Skoda, Seat, Bentley, jne), viimeistään 2040-luvulla

Volkswagenin muiden tytäryhtiöiden aikataulut eivät ole kiveen hakatut. Emoyhtiö uumoili jo vuonna 2018, että viimeinen VW-konsernin polttomoottoriauto tulisi tuotantoon vuonna 2026, mutta sittemmin aikataulua on löysytetty varsin reippaasti komponenttipulan ja kasvavien kustannusten vuoksi. Yhtiö on jo lopettanut polttomoottoriautojen valmistuksen useissa tehtaissaan ja on investoinut sähköistämiseen miljardeja.

Osa Volkswagenin brändeistä, kuten sen luksusautomerkki Bentley, on jo kertonut aikatauluistaan täyden sähköön siirtymisen osalta. Bentleyn kohdalla viimeiset polttomoottoriautot valmistetaan vuonna 2030.

Skodan osalta mitään kiveenhakattua päivämäärää maailmanlaajuisesti ei ole.

Volkswageniin kuuluva Porsche kaavailee valtaosan autoistaan siirtyvän täyssähkötekniikan päälle, mutta ikonisen Porsche 911 osalta yhtiö haaveilee myyvänsä myös polttomoottoriversiota vielä kauan sen jälkeen kuin muut merkit ovat sellaisista luopuneet.

Toyota, 2040

Maailman suurin autovalmistaja Toyota on kertoi jo vuonna 2017 aikatauluistaan. Tuolloin yhtiön suunnitelmana oli lopettaa polttomoottoriautojen valmistuksen vuoteen 2040 mennessä.

Toyota on kuitenkin ollut autojen sähköistymisessä pahalla takamatkalla ja sen panostus vetyautoihin ei ole lähtenyt lentoon käytännössä missään maailman maassa yhtiön toivomalla tavalla.

Yhtiön johto kuitenkin pakotettiin vaihtoon vuoden 2023 alkupuolella ja sen jälkeen Toyota on hypännyt - jälkijunassa - autojen sähköistymisen trendiin. Yhtiön tarkat suunnitelmat polttomoottoreista luopumisen osalta ovat kuitenkin toistaiseksi hämärän peitossa.

Ford, Euroopassa vuonna 2035

Amerikkalainen Ford on kertonut lopettavansa bensiiniautojen myynnin Euroopassa vuoteen 2035 mennessä. Yhtiön tavoitteena on, että kaikki sen Euroopassa myydyt henkilöautot olisivat täyssähköisiä vuoteen 2030 mennessä ja hyötyajoneuvojen osalta tavoitteena on 2/3 vuoteen 2030 mennessä.

Hyundai / Kia, "ei ikinä"

Korealainen Hyundai, joka tunnetaan Suomessa paremmin sisarmerkistään Kiasta, ei ole vielä sitoutunut tiettyyn vuoteen polttomoottoriautojen lakkautuksen osalta. Mutta yhtiö on jo kertonut lopettavansa bensiiniautojen myynnin Kiinassa vuoteen 2040 mennessä ja lopettavansa kokonaan diesel-moottoreiden kehityksen jo nyt, vaikka yhtiöllä onkin vahva jalansija myös hyötyajoneuvoissa maailmalla.

Mutta yhtiöllä on vahva asema Aasian maissa, joissa kaikissa siirtymää pois polttomoottoriautoista ei olla kunnolla vielä edes aloitettu. Vielä vuoden 2022 syksyllä Hyundai totesikin että yhtiöllä ei ole mitään suunnitelmiakaan lakkauttaa polttomoottoriautojen valmistusta tai kehitystä.

Tilanne kuitenkin muuttui nopeasti, kun Hyundain sähköautojen suosiokin on kasvanut maailmalla. Elokuussa 2023 yhtiö kertoi lopettavansa polttomoottorien kehityksen kokonaan.

Stellantis (Fiat, Citroen, Renault, Chrysler, Jeep, Alfa Romeo, Maserati, ..), Euroopassa 2026 / muualla 2038

Jättimäinen Stellantis muodostui, kun FiatChrysler ja ranskalainen PSA fuusioituivat. Osasyynä fuusiolle oli autojen sähköistyminen, jossa isoilla yhtiöillä on enemmän pelivaraa, kun teknologiaa voidaan käyttää ristiin useissa eri automerkeissä.

Stellantis aikoo Euroopassa siirtyä täysin sähköautoihin jo vuonna 2026 ja muualla maailmassa tähtäin on asetettu vuoteen 2038.

Nissan, Euroopassa viimeistään 2030

Syksyllä 2023 japanilainen Nissan kertoi lopettavansa uusien polttomoottorimallien tuonnin Eurooppaan. Yhtiö aikoo jatkaa nykyisten polttomoottorimalliensa myyntiä Euroopassa vuoteen 2030 saakka, mutta saattaa lopettaa myynnin joissain maissa jo tätä aiemmin. Uusia polttomoottorimalleja ei Euroopassa enää nähdä vuoden 2023 jälkeen.

Globaalisti Nissanin suunnitelmissa on vielä epävarmuutta, sillä yhtiön kotimarkkina Japani on sähköistynyt erittäin hitaasti.

Honda, vuoteen 2040 mennessä

Honda ilmoitti huhtikuussa 2021 lopettavansa polttomoottoriautojen valmistuksen vuoteen 2040 mennessä. Yhtiö aikoo panostaa sekä täyssähköautoihin että vetyautoihin. Euroopassa Honda arvioi siirtymän tapahtuvan jo ennen vuotta 2040.

Valtioiden rajoitukset

Monissa maailman maissa on jo asetettu kiveen hakattuja päivämääriä sille, milloin uusien polttomoottoriautojen myynnin täytyy lakata. Nämä päivämäärät saattavat olla lopulta se tärkein muuttuja, joka pakottaa valmistajat lopettamaan polttomoottoriautojen valmistuksen, kun kysyntää ei enää ole.

Britanniassa uusien polttomoottoriautojen myynti kielletään vuoden 2030 alusta. Vuoteen 2035 saakka maassa saa myydä lataushybridejä, sen jälkeen niidenkin myynti kielletään. Japani aikoo kieltää uusien polttomoottoriautojen myynnin 2030-luvun puolivälissä, kuten myös Yhdysvaltain väkirikkain osavaltio Kalifornia.

Vaikka mielikuva Kiinasta on kenties eri, maa on suorastaan loikannut sähköautoihin viimeisten vuosien aikana. Valtiolla ei ole tarkkaa aikarajaa polttomoottoriautojen kiellolle, mutta vuonna 2035 Kiinassa astuvat voimaan erittäin tiukat päästörajoitukset, jotka todennäköisesti tarkoittavat myös loppua polttomoottoriautoille.

Euroopan Unionissa - ja siten myös Suomessa - uusien polttomoottoriautojen myynti kielletään vuoden 2035 alussa. Tuon jälkeen EU:ssa ei saa enää myydä polttomoottoritekniikkaan perustuvia uusia autoja. Käytettyjä autoja saa myydä tuon jälkeenkin vapaasti ja olemassaolevilla polttomoottoriautoilla saa huristella edelleen menemään vuoden 2035 jälkeenkin.

Puutteita?

Lista on yritetty kerätä kasaan useista eri lähteistä, mutta siinä on väistämättä puutteita. Jos huomaat virheitä tai puutteita, kerrothan niitä alla kommenteissa, niin korjaamme listaa ajan tasalle.


EDIT 15.3.2021: Lisätty listalle BMW:n omistama Mini, joka ilmoitti hiljattain luopuvansa polttomoottoreista ja hybrideistä vuoteen 2030 mennessä.

EDIT 18.6.2021: Päivitetty Audin tilanne.

EDIT 27.10.2022: Päivitetty usean valmistajan lupauksia viimeisen vuoden ajalta, täsmennetty aikatauluja, lisätty listalle uutena Stellantis (sen fuusion jälkeen)

EDIT 26.10.2023: Päivitetty Nissanin ja Hyundain tiedot. Lisätty tieto Kiinan valtiollisista rajoituksista.

7 KOMMENTTIA

teme5651/7

Volvolla on tietysti taustalla kiinalainen omistaja, jolla varmasti riittää rahaa sähköautoteknologian kehittämiseen, mutta on silti kunnianhimoinen tavoite 2030. En yhtään ihmettelisi, jos joskus paria vuotta ennen toimari joutuisi häntä koipien välissä myöntämään että ei onnistukaan.

samik832/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teme565:

Volvolla on tietysti taustalla kiinalainen omistaja, jolla varmasti riittää rahaa sähköautoteknologian kehittämiseen, mutta on silti kunnianhimoinen tavoite 2030. En yhtään ihmettelisi, jos joskus paria vuotta ennen toimari joutuisi häntä koipien välissä myöntämään että ei onnistukaan.

Samaa ajattelin.
Varmaan näillä kavereilla on parempaa sisäpiirintietoa akkuteknologian kehityksestä, mutta jos uutisointi antaa yhtään osviittaa, niin ihan heti ei ole tulossa mitään uutta ja mullistavvaa korvaajaa Lithium akuille. Kehittyyhän ne vuosi vuodelta aina vähän, mutta polttomoottorin korvaajaksi pitäisi akkujen kapasitetti ainakin tuplata.

Vaikka itsessä jonkin verran viherpiipertäjää onkin, niin silti vit**ta kuinka ministerit runnoo läpi lakia, jotka käytännössä päättävät milloin akkutekniikka on valmista massoille ja voidaan heivata polttomoottorit.

arivesa3/7

Sähköauto on hyvä idea, mutta sähkön saanti katuparkkeeraajille tökkii,ja sähkön puhtauskin on osin kyseenalaista vielä pitkään. Korpitaipaleelle pysähtymistä parempi idea on mukana kulkeva genu. Toistaiseksi nuo ovat olleet polttomoottoreita, mutta ne voi korvata vihreän vedyn kennoilla.
Sähköauto range extenderillä on tulevaisuuden ratkaisu. Extender voi olla vedyn lisäksi myös joku muu, esim miniydinvoimala joskus tulevaisuudessa.
Niitä on käytetty jo vuosikymmeniä satelliittien voimanlähteinä. Yli 44v matkannut Voyager2 lähettää edelleen dataa, joten "range" ei ole ongelma.

oberhauser (vahvistamaton)4/7

On mahdollista että 2025 jälkeen on useita autonvalmistajia jotka tekevät uusia polttomoottoriautoja myyntiin, mutta täysin toinen kysymys kuinka moni kuluttaja on valmis sijoittamaan kovalla työllä ansaittuja euroja uuteen autoon jonka:

I) jälleenmyyntiarvo tulee laskemaan vielä voimakkaammin kuin koskaan ennen (kaupunkien lisätessä rajoituksia näille)
II) vaikutus henkilön omaan brändiin voi olla jopa negatiivinen (olet se henkilö, joka osti saastuttavan auton vaikka olisi ollut rahaa ostaa samantyyppinen sähköauto)
III) kun markkinoilla on tuhansia lähes uusia polttomoottoriautoja, joista edeltävä omistaja yrittää pyristellä eroon vielä kun voi.
IV) Akkuteknologian hinta per Kwh on jo alle 100$ ja lasku jatkuu kun investoinnit kasvaa alalla. Tämä merkitsee että kuilu sähköauton ja polttomoottirauton välillä kasvaa entisestään.

Tämä kommentti koskee ensisijaisesti kaupunkiympäristöjä. Suomen maaseudulla on varmasti vielä parikymmentä vuotta markkinat polttomoottorilla toimiville hyötyajoneuvoille.

lettas5/7

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Atomic_battery

”Atomipattereissa” ongelmana on huono hyötysuhde, säteilyn suojausongelmat ja tehon riittämättömyys verrattuna akkukennoihin. Satelliiteissa jatkuva vuosisatoja kestävä tasainen sähkövirta on kätevä, hinta ei ole ongelma ja avaruuteen saa kätevästi hukattua ylimääräisen lämpöenergian.

Suurin osa maapallon väestöstä ajaa autollaan hidasta lyhyttä kaupunkiajoa, siihen sähköauto on oiva peli.

arivesa6/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti oberhauser:

On mahdollista että 2025 jälkeen on useita autonvalmistajia jotka tekevät uusia polttomoottoriautoja myyntiin, mutta täysin toinen kysymys kuinka moni kuluttaja on valmis sijoittamaan kovalla työllä ansaittuja euroja uuteen autoon jonka:

I) jälleenmyyntiarvo tulee laskemaan vielä voimakkaammin kuin koskaan ennen (kaupunkien lisätessä rajoituksia näille)
II) vaikutus henkilön omaan brändiin voi olla jopa negatiivinen (olet se henkilö, joka osti saastuttavan auton vaikka olisi ollut rahaa ostaa samantyyppinen sähköauto)
III) kun markkinoilla on tuhansia lähes uusia polttomoottoriautoja, joista edeltävä omistaja yrittää pyristellä eroon vielä kun voi.
IV) Akkuteknologian hinta per Kwh on jo alle 100$ ja lasku jatkuu kun investoinnit kasvaa alalla. Tämä merkitsee että kuilu sähköauton ja polttomoottirauton välillä kasvaa entisestään.

Tämä kommentti koskee ensisijaisesti kaupunkiympäristöjä. Suomen maaseudulla on varmasti vielä parikymmentä vuotta markkinat polttomoottorilla toimiville hyötyajoneuvoille.

Katsoin juuri "likaista vihreää"- alkuisen ohjelman akkujen tuotanto- ongelmista. Siinä tuskin tulee mikään muuttumaan, jättiakku on jättiongelma materiaalien ja kierrätyksen osalta. Samoin 100KW tasvirta-pikalatauspisteet, ne ei synny halvalla eikä vähin päästöin. Vety, nimittäin ylijäämäenergiasta vettä hajoittamalla tehty "vihreä vety",on järkevämpi sähkölähde pieniakkuisille autoille. Ja ainoa raskaalle liikenteelle sekä lentokoneille.

arivesa7/7

Porschen pomo juuri ilmoitti,että ikonista 911 mallia ei tulla koskaan täyssähköistämään,muut kyllä. Polttomoottori on on tuotteen sielu,sanoi.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki