AfterDawn logo

Tekoälyllä luotu Coca-Cola -maku julkaistiin: Coke Y3000

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
1 kommentti

Maailman tunnetuin juomabrändi Coca-Cola on jo muutaman vuoden ajan julkaissut erilaisia kokeellisia versioita ikonisesta kolajuomastaan. Kokeilut ovat tyypillisesti rajattuja tietylle maantieteelliselle alueelle, usein yhtiön kotimaahan Yhdysvaltoihin.

Taustalla on tietysti myös huoli uusien juomabrändien noususta ja siitä, pysyykö yli sata vuotta vanha Coca-Cola relevanttina myös nuorisolaisten keskuudessa.

Kokiksen uusin makukokeilu on tällä kertoo erikoinen siksi, että yhtiö käytti maun ja juoman ilmeen kehittämisessä apunaan tekoälyä. Coca-Colan mukaan uuden kokiksen suhteen pyrittiin siihen, että juoma "maistuisi tulevaisuudelta".

Tekoälyä käytettiin löytämään ns. makupareja ja makuprofiileita, josta sitten juomaa kehitettiin eteenpäin.

Coca-Cola Y3000 viittaa tietysti jo nimessään tulevaisuuteen eli vuoteen 3000. Juoma tuli myyntiin Yhdysvalloissa ja Kanadassa tänään ja maksaa siellä saman verran kuin tavallinenkin kokistölkki. Coke Y3000 -makua on saatavilla sekä sokerittomana että sokerillisena versiona.

1 KOMMENTTI

firefox771/1

Saa myös Suomesta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki