AfterDawn logo

X-Files eli Salaiset kansiot täytti 30 vuotta

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Tänään tuli kuluneeksi tasan 30 vuotta siitä, kun The X-Files eli suomalaisittain Salaiset kansiot ilmestyi ensimmäistä kertaa kuvaputkitelevisioiden ruuduille Yhdysvalloissa. Syyskuun 10. päivä, vuonna 1993 julkaistu sarja muodostui vuosien saatossa yhdeksi 1990-luvun merkittävimmistä TV-sarjoista ja sarjalla on vannoutunut fanikuntansa edelleen, kaikkien näiden vuosien jälkeen.

Tuolloin viihdemaailmakin oli kovin, kovin erilainen ja vaikka sarjasta muodostui valtava hitti jo ensimmäisen tuotantokautensa aikana, jouduttiin Suomen ensi-iltaa odottamaan liki puolentoista vuoden ajan. Suomen ensi-ilta sarjalle olikin vasta tammikuussa 1995.

Sarjaa tehtiin ensin yhdeksän tuotantokauden ajan, aina kevääseen 2002 saakka. Pieni uudelleenlämmittely saatiin vielä aikaiseksi viitisentoista vuotta myöhemmin, kun sarjan 10. ja 11. tuotantokausi julkaistiin vuosina 2016 ja 2018. Myöhemmin julkaistut jatkokaudet eivät kuitenkaan koskaan saavuttaneet likimainkaan samoja katsojalukuja kuin alkuperäiset 9 ensimmäistä tuotantokautta, joten jatkoa tuskin seuraa.

Sarjan suosion taustalla oli monia seikkoja: yksi oli tietysti se, että sarja toi laadukkaan tuotannon, hyvän käsikirjoituksen ja totuttua isomman budjetin käyttöön TV-sarjoille - aikana, jolloin TV-sarjojen ja elokuvien laatuero oli varsin ilmiselvä. Toisekseen X-Filesin pääkaksikon Mulderin (David Duchovny) ja Scullyn (Gillian Anderson) kemia toimi sarjassa uskomatotman hyvin.

X-Filesista tehtiin vuosien mittaan useita elokuvia, spin-offeja, pelejä, sarjakuvia ja kirjoja. Sarjan luoja, Chris Carter on myös spekuloinut ajatuksella, että X-Filesista voitaisiin tulevaisuudessa tehdä reboot, eli "alusta uusiksi" liikkeelle lähtevä uusioversio.

Alla vielä muistinvirkitykseksi aivan ensimmäisen kauden traileri, jolla sarjaa mainostettiin amerikkalaisille TV-katsojille ennen sarjan ensi-iltaa:


Kaikki Salaisten kansioiden tuotantokaudet ovat katsottavissa Disney+ -palvelun kautta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki