AfterDawn logo

K-ryhmä ja Microsoft syventävät yhteistyötään - tekoälyn hyödyntäminen keskeinen osa K-ryhmän digitaalisten palveluiden kehittämisessä

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Microsoft tiedottaa, että Microsoft ja Kesko ovat solmineet uuden strategisen kumppanuussopimuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa K-ryhmän asemaa digitaalisen kaupan edelläkävijänä Suomessa ja kansainvälisesti. Uusi sopimus on jatkumoa vuoden 2021 sopimukselle, jonka myötä Kesko siirsi merkittävän osan IT-infrastruktuuristaan Microsoft Azureen.

Microsoft kertoo, että uusi sopimus laajentaa Azuren käyttöä entisestään ja mahdollistaa K-ryhmän liiketoiminnan entistä paremman skaalautumisen, innovoinnin ja ketteryyden.

Lisäksi sopimus sisältää Microsoft 365 -palvelut, jotka parantavat K-ryhmän työntekijöiden yhteistyötä, viestintää ja tuottavuutta sekä Microsoftin tietoturvaratkaisut, jotka suojaavat K-ryhmän liiketoimintaa kyberuhkilta.

Sopimuksessa on keskeisessä osassa tekoäly. K-ryhmä aikoo hyödyntää Microsoftin uusimpia tekoälyinnovaatioita, kuten Azure AI:ta ja tulevia Copilot-ratkaisuja, luodakseen entistä älykkäämpiä, henkilökohtaisempia ja asiakaslähtöisempiä palveluita eri toimialoillaan.


Microsoftin mukaan esimerkiksi päivittäistavarakaupassa tekoälyn käytöllä on merkittävää potentiaalia. Sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi asiakaskokemuksen rakentamisessa, tuotevalikoiman optimoinnissa ja logistiikan tehostamisessa.

"Olemme erittäin iloisia siitä, että voimme syventää yhteistyötämme ja strategista kumppanuuttamme Microsoftin kanssa. K-ryhmä on kaupan alan digitalisaation edelläkävijä ja rakennamme jatkossakin kilpailuetua ja arvoa sidosryhmillemme hyödyntämällä nopeimmin uuden teknologian tuomat mahdollisuudet liiketoiminnassamme. Microsoft tukee tätä tarjoamalla ensimmäisten joukossa käyttöömme uusimman teknologian ja vahvan tuen sen nopeaan skaalaamiseen", sanoo Keskon tietohallintojohtaja Arto Hiltunen.

K-ryhmä on jo ottanut ensimmäiset generatiivista tekoälyä hyödyntävät ratkaisut käyttöön tuoteinformaation luomisen tukena. Tulevaisuudessa uutta teknologiaa ja tekoälyä voidaan hyödyntään esimerkiksi K-Ruoka-mobiilisovelluksen kohdalla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki