AfterDawn logo

ChatGPT tulossa osaksi Microsoftin Bing -hakukonetta

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Marraskuun 2022 lopulla julkaistu ChatGPT-tekoäly hämmästyttää edelleen ihmisiä ympäri maailmaa. Vaikka tekoäly antaakin toisinaan vääriä vastauksia, se on silti lähes tieteiselokuvalta tuntuva konsepti, vielä puolentoista kuukauden jälkeenkin.

Vain viikko sen jälkeen, kun ChatGPT julkaistiin, Gmailin alkuperäinen kehittäjä heitti ilmoille hurjan väitteen: ChatGPT saattaa tuhota Googlen hakukoneen parissa vuodessa. Koska miksipä ihmeessä kukaan enää haluaisi kysymykseen vastaukseksi linkkilistaa, kun tekoäly osaa kertoa vastauksen suoraan.

Moni väitteen kuullut hymähti asialle ja osoitti sormella sitä, miten tekoäly antaa vielä turhankin usein vääriä vastauksia. Mutta epäilijät unohtivat ottaa sen huomioon, että ChatGPT kehittyy vauhdilla - kertaluokkaa parempi kielimalli on tulossa jo tänä vuonna.


Mutta Googlea ei tilanne ole naurattanut. Pätkääkään. Sen sijaan Googlen kerrotaan siirtyneen "punaisen hälytyksen" tilaan ChatGPT:n vuoksi, jossa yhtiö on nopealla aikataululla siirtämässä tuhansia työntekijöitä - ja miljardeittain rahaa - oman tekoälynsä kehitystyöhön ja tuotteistamiseen.

Ja Googlen huoli ei olekaan turha.

Ensimmäiset pienet hakukoneet ovatkin jo ottaneet tekoälyavustajaa käyttöön hakutuloksissaan. Testasimme yhtä niistä vuoden 2022 lopulla ja kokemus oli vielä hieman päälleliimattu, mutta vakuuttava.

Mutta pienet, tuntemattomat hakukoneet ovat toki asia erikseen - niistä tuskin on Googlea haastamaan.

Microsoft sen sijaan on täysin eri asia.

Microsoft on itse asiassa yksi ChatGPT:n taustayhtiön OpenAI:n sijoittajista: Microsoft sijoitti OpenAI:hin miljardi dollaria vuonna 2019, eli kauan ennen OpenAI:n marssia julkisuuden valokeilaan tuotteidensa kanssa. Sijoituksensa vastineeksi Microsoft sai itselleen yksinoikeuden GPT-3 -kielimallin syvempiin tietoihin - ja niiden käyttöön omissa tuotteissaan.

Nyt yhtiö on niin vakuuttunut mallin toiminnasta, että Microsoft aikoo kytkeä ChatGPT:n osaksi Bing-hakukonettaan. Aiheesta ensimmäisenä uutisoineen The Information -sivuston mukaan Microsoftin suurin pulma on tällä hetkellä vielä se, miten kytkeminen tapahtuu: kokeilemassamme You-hakukoneessa chatbot oli vain oma erillinen välilehtensä, mutta todelliset hyödyt saataisiin irti tietysti sulauttamalla perushaku ja ChatGPT jollain tavalla yhteen.

Askel on siinä mielessä valtava, että Bing on käytännössä ainoa Googlen hakukonemonopolia haastava hakukone. DuckDuckGo ja monet muut pienet hakukoneet itse asiassa nojaavat ainakin valtaosaltaan Bingin hakukoneen tuloksiin omissa hakukoneissaan.


Joidenkin arvioiden mukaan kunnollisen ja kattavan hakukoneen rakentaminen maksaisi vähintään 10 miljardia dollaria. Kehitystyön lisäksi kustannuksiin pitää laskea mukaan myös valtava palvelinmäärä ja koko internetin jatkuvasti läpikäyvä indeksointiprosessi.

Maailmanlaajuisesti Googlen markkinaosuus joulukuussa 2022 kaikista hauista oli huikea 92,57% (lähde: StatCounter) ja Suomessa vielä hurjempi 93,48%. Sekä maailmassa että Suomessa Bing on käytännössä ainoa mitenkään edes tilastoissa näkyvä haastaja Googlen hakukoneelle.

Bingin ja ChatGPT:n yhdistelmä saattaa olla kenties ainoa mahdollisuus haastaa Googlen hakukoneen ylivalta. Muilla firmoilla siihen ei olisi todennäköisesti edes varaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki