AfterDawn logo

Googlea uhkaa 25 miljardin euron sakot

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Otsikossa ei ole pilkkuvirhettä. Euroopan Unioni ja Iso-Britannia ovat yhdessä haastaneet Googlen oikeuteen määräävän markkina-asemansa väärinkäytöstä.

Kiista ei koske hakukonetta tai Androidia, vaan keskittyy siihen, että Google omistaa täysin keskeiset palaset monimutkaisesta verkkomainonnan logistiikasta. Ja oikeusjutun mukaan Google suosii eri osissa järjestelmää omia palveluitaan, aiheuttaen näin vahinkoa muille verkkomainonnan toimijoille.

Useimmille kuluttajille Googlen mainonta näyttäytyy lähinnä Googlen hakukoneen yhteydessä näkyvinä mainoksina. Mutta tosiasiassa Google on maailman merkittävin mainosvälittäjä ja omistaa mm. valtavan ohjelmallisen ostamisen alustan, jossa mediat myyvät mainostilaansa joka huutokaupataan automaattisesti jokaista silmäparia kohden. Lisäksi Googlen ratkaisut ovat myös markkinajohtajia myös mainosten jakelussa.

Käytännössä suosimalla omia palveluita Google saa suuremmalla todennäköisyydellä parhaat mainoskampanjat nimenomaan omiin kanaviinsa. Verkon mainonta on jo pitkään ollut täysin automaattisesti ohjattua, jossa jokainen selaimessa tehtävä sivulataus myydään juuri sivulatauksen tapahtuessa, eniten maksavalle.


Oikeusjutut tullaan nostamaan lähiviikkoina sekä Alankomaiden että Britannian oikeusasteissa. Syytteen nostajat vaativat Googlelta yhteensä 25 miljardin euron vahingonkorvauksia. Reutersin mukaan Google aikoo (luonnollisesti) taistella syytteitä vastaan.

Oikeusjuttu on käytännössä identtinen vuonna 2021 päättyneeseen oikeusjuttuun, jossa ranskalainen oikeusistuin tuomitsi Googlen 220 miljoonan euron sakkoihin omien tuotteidensa suosimisesta. Tuossakin oikeusjutussa oli kyse nimenomaan mainosteknologian kautta syntyneistä vinoumista.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki