AfterDawn logo

HBO vahvisti hittisarja House of the Dragonin jatkon heti ensi-illan jälkeen

Matti Robinson Matti Robinson

Game of Thronesin jalanjäljissä seuraava HBO:n uusin hittiohjelma House of Dragon on uusittu toiselle tuotantokaudelle. Sarja sai ensi-iltansa alle viikko sitten ja keräsi ennätysyleisön, joka johti HBO:n heti vahvistamaan, että tulossa on taatusti lisää.

HBO:n mukaan sarjan ensi-ilta 21. elokuuta oli ennätyksellinen ja keräsi yhteen HBO:n historian suurimman yleisön. Ensimmäisen jakson on yhtiön mukaan nähnyt yli 20 miljoonaa katsojaa pelkästää Yhdysvalloissa, kun mukaan lasketaan perinteinen television, On Demand -sisältö ja HBO Max -alustat. Sarjan seuraava jakso esitetään 28. päivä eli ylihuomenna ja kokonaisuudessaan ensimmäisen kauden jaksoja tulee kymmenen.

Ohjelma perustuu Game of Thronesista tutun A Song of Ice and Fire -kirjasarjan maailmaan. House of the Dragonin perustana on Fire & Blood -kirja, jossa tapahtumat ovat noin 200 vuotta ennen Game of Thrones -sarjassa nähtyä aikaa. Kuten nimestä voi päätellä, ovat lohikäärmeet ja House Targaryen pääosassa. Sarjan tunnetuimpiin näyttelijöihin kuuluu Matt Smith, joka on tuttu Doctor Who:sta.


HBO ei kertonut milloin toista kautta voidaan odottaa, mutta mikäli Game of Thrones -sarjasta voi ottaa osviittaa, niin House of the Dragonin toinen kausi julkaistaa noin vuoden päästä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki