AfterDawn logo

Maksujätti Klarna hyytyy, jakelee potkuja - joka kymmenes työntekijä saa lähteä

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Suomessakin markkinoita nopealla tahdilla valloittanut, ruotsalainen Klarna, on törmännyt koronan jälkeiseen seinään. Yhtiö kasvoi hurjalla vauhdilla, kun pandemian pahimpina aikoina ihmiset siirtyivät ostamaan lähes kaiken mahdollisen verkon kautta - ja nyt trendi on muuttunut.

Lisäksi Ukrainan kriisi ja hurjaa vauhtia ympäri maailmaa nouseva inflaatio ovat hillinneet kulutusta ympäri maailmaa. Suomi on Klarnan mittapuilla vain pienen pieni sivujuonne, sillä yhtiö toimii jo lähes kaikissa suurimmissa länsimaissa ja sen pörssiarvo on ollut parhaimmillaan jo 46 miljardia euroa.

Mutta yskiävstä maailmantaloudesta ja kulutuksen hiipumisesta kärsii siis myös Klarna. Muutoksen seurauksena yhtiö on irtisanomassa 10 prosenttia työntekijöistään maailmanlaajuisesti.

Lisäksi Klarna on ollut yksi merkittävimmistä toimijoista, joka on tuonut helpon "osta nyt, maksa myöhemmin" -konseptin myös verkkokauppoihin, jotka eivät ole aiemmin osamaksumahdollisuutta tarjonnut. Nyt tuota trendiä ollaan ottamassa tiukempaan seulaan Yhdysvalloissa, jossa pelätään nuorten ylivelkaantumisen nousua.


Klarnan irtisanomisaikeista kertoi Suomessa ensimmäisenä Tivi.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki