AfterDawn logo

Chromeen hyökätään valtavalla voimalla juuri nyt - Googlelta hätäpäivitys, asenna heti

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
2 kommenttia

Maailman suosituimmasta selaimesta, Googlen Chromesta on löytynyt vakava tietoturva-aukko. Tilanteen tekee erittäin vakavaksi se, että aukko on jo rikollisten tiedossa ja sitä hyväksikäytetään parhaillaan ympäri maailmaa.

Google ei ole avannut tarkemmin sitä, miten tietoturva-aukko toimii tai miten sitä hyödynnetään. Mutta yhtiö ottaa tapauksen äärimmäisen vakavasti ja on julkaissut aukkoon hätäpäivityksen, joka paikkaa aukon.

Aukko koskee kaikkia työpöytäversioita, eli se koskee niin Windows, Mac kuin Linux -käyttäjiäkin.

Chromen saa päivitettyä napauttamalla selaimen oikeasta yläkulmasta löytyvää kolmea pistettä. Sen alta löytyy kohta Ohje, jonka alta edelleen löytyy kohtya Tietoja Google Chromesta.

Näin päivität Chromen


Kyseinen valikko avaa näkymän, joka kertoo onko selaimesi ajan tasalla ja päivittää selaimen, jos se ei ole vielä uusimmassa versiossa.

Google julkisti paikkauksen perjantaina, mutta aukosta kerrottiin Googlelle jo keskiviikkona.

2 KOMMENTTIA

DeNiWar1/2

Forbesin mukaan ongelma koskee myös chromium selaimia.

Pop 5 (vahvistamaton)2/2

Ok

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki