AfterDawn logo

PS5 saa muuttuvan virkistystaajuuden muutaman kuukauden sisällä

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

PS5- ja PS4-konsolit ovat saaneet uuden käyttöjärjestelmäpäivityksen. Tämän lisäksi PlayStationin blogikirjoituksessa on vahvistettu odotetun VRR-ominaisuuden saapuvan lähikuukausina PS5-konsolille.

PlayStation 5:n on saanut esimerkiksi käyttöliittymäuudistusta Game Base- ja Trophy-osioiden osalta. Kummallakin konsolilla voi nyt luoda avoimia ja suljettua ryhmiä. Tämä onnistuu myös PS App -sovelluksen kautta.

Mielenkiintoisin on kuitenkin vahvistus VRR-ominaisuuden saapumiselle tulevien kuukausien aikana.

Muuttuva virkistystaajuus (Variable Refresh Rate, VRR) synkronoi television tai näytön virkistystaajuuden vastaamaan PS5-konsolin antamaan ulostuloon. Ominaisuutta varten televisiossa tai näytössä tulee olla HDMI 2.1 -liitäntä.

Ominaisuuden ansiosta monissa PS5-peleissä pelaaminen tuntuu sujuvammalta ja grafiikka näyttää terävämmältä. Pelit eivät automaattisesti tue muuttuvaa virkistystaajuutta, joten vanhempiin peleihin pitää tuoda päivitys, mutta tulevat pelit todennäköisesti tukevat heti tätä ominaisuutta heti julkaisun yhteydessä.


Muuttuvan virkistystaajuuden voi kuitenkin halutessaan laittaa päälle peleihin, jotka eivät sitä tue. Tämä saattaa parantaa videon laatua, mutta voi myös aiheuttaa ongelmia.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki