AfterDawn logo

Facebookin palvelut toimivat jälleen

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen
1 kommentti

Facebook, Instagram, WhatsApp, Oculus kaatuivat 4.10. noin klo 18.30 Suomen aikaa. Palvelut olivat poissa käytöstä noin seitsemän tunnin ajan, sillä niitä pääsi jälleen käyttämään 5.10. noin klo 1.00.

Ongelmien alettua Facebook ilmoitti Twitterissä, että he työskentelevät ongelman parissa ja se pyritään korjaamaan mahdollisimman nopeasti. Facebook kertoi, että joillakin ihmisillä on ongelmia käyttää Facebookin palveluita, mutta todellisuudessa ongelma oli maailmanlaajuinen.

Ongelman syytä ei aluksi kerrottu, mutta myöhemmin Facebook kertoi, että käyttökatko liittyi reitittimiin. Kyseessä ei siis ollut hyökkäys, vaan jokin on mennyt vahingossa väärin päivitystä tehdessä.


Facebook myös kertoo, että ei ole viitteitä siitä, että käyttäjätiedot olisivat olleet vaarassa.

Reitittimien kokoonpanomuutosten myötä Facebookin verkko-osoitteet eivät ohjautuneet kuten pitäisi. Tämän myötä Facebook näytti, kuin se olisi kadonnut internetistä.

Katkon aikana muun muassa Twitterissä spekuloitiin tilannetta.

Tietojen mukaan Facebookin sisäiset järjestelmät myös kaatuivat. Tämä vaikutti korjaamiseen, sillä oikean tiedon välittäminen oikeille ihmisille ei onnistunut. Aiheesta kertoi Reddit-palvelussa käyttäjä ramenporn, joka kertoi kuuluvansa ongelmaa korjaavaan tiimiin. Sittemmin koko tili on poistettu Redditistä.

Facebookin kaatumisen takia käyttäjät eivät myöskään pystyneet kirjautumaan sisään sellaisiin sovelluksiin, joissa kirjautuminen tapahtuu Facebookin välityksellä.

Ongelman korjaamiseksi Facebookin kerrottiin lähettäneen ryhmän insinöörejä Facebookin Kaliforniassa sijaitsevaan datakeskukseen käynnistämään palvelimia manuaalisesti uudelleen. Korjaamista on vaikeuttanut ongelmat kulkukorttien kanssa, jotka eivät ole toimineet.

Noin kuusi tuntia kaatumisesta Facebookin palvelut alkoivat hiljalleen palailla ja hetkeä myöhemmin palveluita pääsi jälleen käyttämään. Tiistaiaamulla palveluita pääsi jälleen käyttämään normaalisti.

Alkuperäisesti julkaistu 4.10.2021 klo 21.45. Päivitetty 5.10.2021 klo 10.00.

1 KOMMENTTI

DeNiWar1/1

Ottivat sivustot vain pois verkosta jotta saivat rauhassa tutkia ihmisten salatuksi väitetyn viestiliikenteen sisällön. Joo, oli vain yllättävä ongelma tietoliikenteessä.

Sattumalta palvelukatkos osui alkamaan juuri sopivasti samaan aikaan kun FB:n sisäinen myyrä toi ilmi puljulle epämieluisaa tietoa.

Edt: Voisi olla ihmiskunnalle ihan hyväksikin jos kaikki ns.sosiaalinen media olisi poissa toiminnasta vaikka viikonkin. Ihmisten pitäisi keskustella ja olla oikeasti sosiaalisia ja toistensa seurassa...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki