AfterDawn logo

Xiaomi esitteli kameralla varustetut älylasit

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Kiinalainen elektroniikkavalmistaja Xiaomi tunnetaan parhaiten älypuhelimista, mutta yhtiö valmistaa kaikenlaista muutakin. Esimerkkeinä voidaan mainita robotti-imurit ja sähköpotkulaudat. Lisäksi yhtiön tulevaisuuteen kuuluvat sähköajoneuvot, nelijalkainen CyberDog-robotti ja nyt myös älylasit.

Xiaomin älylasit muistuttavat hyvin pitkälti tavallisia laseja.

Laseissa käytetään MicroLED-näyttöä, jonka avulla esimerkiksi kartta näkyy silmien edessä navigointia varten tai sen avulla voi lukea saapuneet ilmoitukset.

MicroLED-tekniikka on itsevalaiseva, mikä merkitsee, että kukin pikseli tuottaa oman valonsa. Lisäksi MicroLEDit tarjoavat korkeamman pikselitiheyden sekä pidemmän käyttöiän yksinkertaisemmalla rakenteella, jonka myötä tämä tekniikka sopii älylaseihin.


Lasien toinen erikoisuus on 5 megapikselin kamera, jolla voi ottaa kuvia tai kääntää tekstiä. Esimerkiksi puheluita varten laseissa on mikrofonit ja kuulokkeet.

navigointi Xiaomin älylasien avulla

Xiaomin mukaan lasien ei ole tarkoitus toimia vain älypuhelimen "kakkosnäyttönä", vaan niitä voidaan käyttää itsenäisenä puettavana tuotteena.

Tehokasta käyttöä varten laseihin on laitettu oma prosessori, akku, kosketusalustat, Wifi- ja Bluetooth-yhteys sekä Android-käyttöjärjestelmä. Lasien kerrotaan painavan vain 51 grammaa.

Tällä hetkellä kyseessä on vielä konseptilaite, joten myyntiin nämä eivät ole tulossa vielä lähiaikoina.

Lisätietoa laseista saa Xiaomin blogikirjoituksesta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki