AfterDawn logo

Robotit korvaavat asiakaspalvelijat: ennusteissa potkut 3 miljoonalle

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Yritykset ovat jo vuosien ajan ulkoistaneet etenkin teknologia-alan asiakaspalvelua Intiaan. Ulkoistusten myötä myös Intian teknologiasektorin palkkataso on kiivennyt tasaista tahtia kohti länsimaista tasoa. Nyt kustannusero alkaa olemaan joiltain osin jo niin kapea, että Intia on menettämässä kustannusetunsa.

Nyt vaikuttaa siltä, että ratkaisuksi kallistuviin työvoimakustannuksiin tarjotaan tilalle robotteja ja automaatiota. Bank of American tekemän selvityksen mukaan jopa 30 prosenttia Intian kymmenestä miljoonasta ulkoistusyhtiössä toimivasta asiakaspalvelijasta on saamassa potkut - eli hurjat 3 miljoonaa.

Pankin arvion mukaan suuret ulkoistustalot leikkaavat jo ensi vuoden aikana 3 miljoonaa työpaikkaa etenkin "matalaa osaamista" vaativista tehtävistä. Tilalle tulee robotteja, chatbotteja ja tehokkaampaa prosessien käsittelyä. Samaisen arvion mukaan pelkkiä palkkakulujen säästöjä olisi tiedossa yli 80 miljardin euron edestä, jos leikkaukset saadan vietyä läpi sellaisenaan.


Samaan aikaan vaikuttaa kuitenkin siltä, että samaiset intialaiset ulkoistusjätit myös palkkaavat uutta henkilökuntaa - mutta nimenomaan "korkeampaa osaamista" vaativiin tehtäviin, eivät niinkään yksinkertaisimpiin asiakaspalvelutehtäviin, jotka automaatio tulee tuhoamaan arvion mukaan jo ensi vuonna.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki