AfterDawn logo

Muistatko? Googlella oli toinenkin videopalvelu YouTuben lisäksi

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

YouTube on käytännössä synonyymi nykyisin pidemmille tavallisten ihmisten luomille videoille. Mutta harva enää muistaa, että YouTuben omistavalla Googlella on myös toinen lähes identtinen videopalvelu.

Google avasi Google Video -palvelun vuonna 2005, kilpailemaan nopeasti kasvavan YouTuben kanssa videomarkkinoista. Palvelun konsepti oli käytännössä identtinen YouTubeen nähden: käyttäjät voivat ladata palveluun videoita muille katseltavaksi. Vuotta myöhemmin, vuonna 2006, Google sitten osti itselleen YouTuben 1,3 miljardilla eurolla.

Kaupan jälkeen Google Videosta tuli nopeasti tarpeeton yhtiön strategiassa ja yhtiö lakkautti uusien videoiden lisäämisen palveluun jo vuonna 2009. Sen jälkeen vanhat Google Video -palvelun videot pystyi halutessaan siirtämään YouTubeen kolmen vuoden ajan, kunnes Google Video lopullisesti sulki ovensa vuonna 2012.

Sittemmin palvelu on kadonnut lopullisesti ja vanha palvelun osoite on nykyisin Googlen videohakukoneen osoite.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki