AfterDawn logo

Klassikkoelokuviin lisätään jälkikäteen mainoksia tuotesijoittelun kautta

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Legendaariset elokuvat, jotka tehtiin aikana, jolloin Hollywoodin suhde mainostajiin ei ollut vielä aivan nykytasolla, ovat joutumassa kapitalismin kynsiin.

Vuositasolla tuotesijoitteluun elokuvissa, TV-sarjoissa ja musiikkivideoissa käytetään noin 17 miljardia euroa, joten leffastudioille onkin ollut taloudelliset syyt keksiä, miten tuota ruuvia voisi puristaa vielä hieman isommalle.

Joten joku sai neronleimauksen muokata olemassaolevia sisältöjä ja sisällyttää niihin mainoksia digitaalisesti. Yksi monista alan yrityksistä on brittiläinen Mirriad, jonka tuotteista on uutisoinut mm. New York Times ja hiljattain myös BBC.

Eli otetaan klassikkoelokuva, kuten vaikkapa vuoden 1963 Suuri pakoretki, jossa yhdessä kohtauksessa Steve McQueen pakenee natseja moottoripyörän selässä. Matkalla hän pysähtyy hetkeksi heinäladon luo. Digitaalisessa versiossa ladon seinässä on mainos "suosituimmasta oluesta". Todellisuudessa alkuperäisessä elokuvassa ladon seinässä ei ollut lainkaan mainosta.

Toinen, hieman eri kulmalla toteutettu digitaalinen muokkaus koskee suoratoistopalveluita. Niissä näytettävissä sarjoissa ja elokuvissa voidaan kuvaan luoda valmiiksi jälkikäteen täytettäviä mainospaikkoja. Eli vaikkapa Stranger Thingsin jossain kohtauksessa näkyy taustalla iso, 1980-luvun mainos Coca-Colasta. Mutta kun katsot saman jakson ja saman kohtauksen vuotta myöhemmin, saattaa mainos olla vaihtunutkin Pepsin mainokseen - jos Pepsi on maksanut sinä vuonna sijoittelusta Cokista enemmän.

Mirriad testaa yllä kuvattuja kokeiluja jo nyt kiinalaisen suoratoistopalvelun kanssa, jossa elokuviin ja sarjoihin lisätään sopiviin paikkoihin mainoksia, joita niissä ei ole ollut - tai korvataan vaikkapa seinällä näkyvä mainos toisella. Myös jotkut amerikkalaiset sarjat ovat kokeilleet tekniikkaa: tietyt Modernin perheen jaksot käyttävät samaa teknologiaa, jolla tuotesijoittelu voidaan luoda "lennosta" kuhunkin jaksoon.

Mirriad kehuu tuotteensa etuja myös musiikkivideoiden tekijöille ja kertoo musiikkivideoiden tuoton nousevan merkittävästi, kun niihin voidaan jälkikäteen myydä tuotesijoittelua: aina uudestaan ja uudestaan.

Luonnollisesti kaikki eivät suuntauksesta ole mielissään. BBC:n haastattelema elokuvakriitikko katsoo digitaalisten mainosten sotkevan ohjaajan alkuperäistä taiteellista näkemystä - ja kyseenalaistaa myös toiminnan laillisuuden, nimenomaan ohjaajan tekijänoikeuksien näkökulmasta.

Alla Mirriadin esimerkki dynaamisesta tuotesijoittelusta liikkuvaan kuvaan:


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki