AfterDawn logo

Firefox tipahti kolmanneksi selainkisassa

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
3 kommenttia

Avoimen lähdekoodin Firefox -selain menettää jatkuvasti markkinaosuuksiaan. Mutta nyt myös selainmarkkinan ylivoimainen kunkku, Chrome on kutistunut.

Syynä tähän on Microsoft Edge, joka on viimeisen vuoden aikana käynyt läpi merkittävän kasvojen kohotuksen. Selain pohjautuu nykyisin samaan Chromium-moottoriin kuin Chromekin, mutta Microsoft on myös puskenut selaimeen toiminnallisuuksia, joilla se pyrkii erottumaan kilpailijoistaan.

Edgen markkinaosuus onkin ollut hurjassa kasvussa: sitä käytti aktiivisesti vuosi sitten ainoastaan 0,57% globaaleista käyttäjistä, luvun hypätessä 2021 maaliskuussa jo hurjaan 8,03% osuuteen. Ja kysymys on nimenomaan selainta käyttävistä käyttäjistä, ei niistä, keillä selain sattuu olemaan Windowsissa asennettuna.

Tilastoja on monia, mutta myös toisen tilastoja ylläpitävän tahon, StatCounterin, mukaan Edge on kiilannut jo Firefoxista ohi. StatCounterin tilastoissa Edgen ja Chromen väliin kuitenkin änkeää vielä Macin Safari-selain.


Suomessa tilasto on eri: meilläkin Chrome pitää kärkipaikkaa, mutta Firefox on Suomessa edelleen kakkospaikalla 12,4% osuudella. Kolmosena Suomessa on Safari ja neljäntenä Edge, 7,3% osuudella. Suomessakin Edgen kasvu on ollut hurjaa: vuotta aiemmin selain nappasi itselleen vain 0,44% osuuden.

Myös Suomessa Firefoxin suosio luisuu: vuosi sitten maaliskuussa Firefoxia käytti vielä 16,1% käyttäjistä - nyt enää 12,4%. Edgen kasvu onkin ollut Suomessa pitkälti pois juurikin Firefoxilta, muiden selainten pitäessä pitkälti asemansa.

3 KOMMENTTIA

raano571/3

Jaa, no muista niin tarvi piitata kun
kelvollisesti toimiva Fire on viimeiset
15 vuotta ollut ensisijainen selain.

Ja tulee olemaan.

Uuteen koneeseen kyllä yritettiin puoliväkisin
tyrkätä Edgeä, mutta luullakseni sen torjuin.

Mikkisoftalla kun on maineensa..

WinLix2/3

Ei mikään ihme kun valtavirran selaimet käyttää samaa selainmoottoria eli yhteensopivuus keskenään on parempaa ja myös ominaisuudet löytyy suunnilleen samoista paikoista.

pentsu3/3

Mä kokeilin tossa syksyllä Edgeä. Sen verran hyvältä tuntui etten ole vaihtanut takaisin Firefoxiin. Samalla vaihdoin myös puhelimessa Chromen Edgeen ja siinä ainakaan ei ole paluuta takaisin. Jotain pieniä ärsyttävyyksiä työpöytäversiossa on, mm. pdf tiedostojen avaus suoraan Foxit Phantomiin on hankalaa, mutta on sen kanssa selvitty.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki