--->
AfterDawn logo

Windows täytti tänään 35 vuotta

Matti Robinson Matti Robinson

Microsoftin tärkein tuote Windows on täyttänyt tänään 35 vuotta. Aikojen saatossa miljardit ihmiset ovat tutustuneet Microsoftin käyttöjärjestelmään, mutta tarina alkoi 20. marraskuuta 1985.

Tuolloin julkaistiin Windowsin ensimmäinen versio 1.0. Windows 1.0 ei ole kuitenkaan monen ensikosketus alunperin New Mexicossa luotuun ikkunalliseen käyttöliittymään, vaan vasta myöhemmät versiot nousivat suurempaan suosioon.

Vuosi Windows 1.0:n julkaisusta Microsoft muutti nykyiseen pääpaikkaansa Redmondiin Washingtonin osavaltioon.

Itseasiassa ensimmäinen Windows ei ollut edes varsinainen käyttöjärjestelmä, vaan käyttöliittymä MS-DOSin päälle. Myöhemmin Microsoft rakensi käyttöliittymästä oman käyttöjärjestelmänsä.

Kolmosversio, erityisesti 3.1 ja 3.11, olivat Microsoftille tärkeitä, mutta lopullinen läpimurto tapahtui 90-luvun puolivälissä Windows 95:n myötä niin teknologisesti kuin myynninkin kannalta. Tuolloin Bill Gates nousi myös maailman rikkaimpien joukkoon Windowsin suosion myötä.

MAINOS


MS-DOS jäi Windows 95:n myötä enemmän taka-alalle, ja vaikka käynnistyksen yhteydessä mentiin MS-DOSin kautta, niin se toimi Windowsin käynnistyessä pääasiassa rajapintana joillekin ajureille.

Myöhemmin Microsoftin Windows-versioihin kuuluivat mm. verrattain pieni päivitys Windows 98, epäonnistunut Windows Me, business-käyttäjille suunnattu Windows 2000, suosittu Windows XP, välimalli Windows Vista sekä modernimmat Windows 7 ja Windows 8.

Tällä hetkellä yli miljardi tietokonetta käyttää uusinta Windows 10:tä käyttöjärjestelmänään.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

Kotimainen pelimedia pienenee: Pelaaja-lehti lakkautetaan

AfterDawn

Dystopia? Britannia kehittää työkalua, joka ennustaisi todennäköisimmät murhaajat

AfterDawn

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

Venäjämielinen ryhmä teki viikolla useita palvelunestohyökkäyksiä suomalaisiin verkkosivustoihin - lisää saattaa olla luvassa viikonloppuna

AfterDawn

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Kiinan teknologiafirmat julkistivat kilpailijan HDMI:lle - GPMI tukee 8K-tarkkuuden kuvaa

AfterDawn

Kameran ja näytön voi nyt jakaa Gemini Livelle - tekoäly auttaa näkemänsä perusteella

Puhelinvertailu

Nyt se tapahtui: Linkkivero iski Suomeen - Amppareiden kilpailija suljettiin, Kopiosto vaati rahaa otsikoista

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki