AfterDawn logo

Demoskene löysi tiensä Elävän perinnön kansalliseen luetteloon

Matti Robinson Matti Robinson

Museovirasto on valinnut kaksitoista uutta suomalaisperintöä, jotka lisätään Elävän perinnön kansalliseen luetteloon. Museoviraston ylläpitämä lista koostuu Unescon aineettoman perinnön sopimuksen mukaisista kohteista, joita on nyt yhteensä 64.

Muun muassa ryijyperinteen, sahan soiton ja romanien hevostaitojen lisäksi tämän vuoden uusiin tulokkaisiin kuului myös demoskene. Demoskene on suomalaista peli- ja teknologiaalaa merkittävästi kasvattanut kulttuuriperintö, jota on harrastettu yli 30 vuoden ajan.

Kyseessä on joukko ihmisiä, jotka luovat taiteellista viihdettä mm. tietokoneohjelmoinnin, kuvataiteen, musiikin muodossa.

Audiovisuaalista viihdettä esitetään ja palkitaan nk. demopartyillä, joista tunnetuimpana Suomessa on 1992 ensimmäistä kertaa järjestetty Assembly.

Demoskene on kansainvälinen yhteisö, joka on keskittynyt demojen, ohjelmointia, grafiikkaa ja ääntä luovasti yhdistävien reaaliaikaisten audiovisuaalisten esitysten tekemiseen.
Elävän perinnön wiki

Museovirasto täydentää luetteloa määräajoin ja kyseessä on nyt toinen lisäys vuonna 2013 Unesco-hyväksytylle listalle. Seuraava haku Elävän perinnön kansalliseen luetteloon tapahtuu vuonna 2021.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki