AfterDawn logo

Netflixin hintojen nostot purivat – Asiakkaat lopettivat tilauksia

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
6 kommenttia

Netflixin tilaajamäärät laskivat Yhdysvalloissa huhti-kesäkuussa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2011. Toimitusjohtaja Reed Hastings selittää ilmiötä palvelun kohonneilla hinnoilla, mikä on ajanut käyttäjiä pois palvelusta.

Kovin suuresta joukkopaosta ei voida kuitenkaan vielä puhua, sillä Netflixillä on Yhdysvalloissa yli 60 miljoonaa tilaajaa. Tilaajamäärät kutistuivat vain 126 000 kappaleella, mutta sijoittjien keskuudessa odotetaan kuitenkin kasvua eikä kutistumista. Kasvua odotetaan myös Netflixin johdossa, sillä yhtiö oli aiemmin ennustanut tilaajamäärien kasvavan maailmanlaajuisesti viidellä miljoonalla, kun palvelu sai vain 2,7 miljoonaa asiakkuutta lisää.

Netflixin mukaan keväältä puuttui myös uusia sisältöjä, joten ihmisillä ei ollut selkeää syytä tilata palvelua nouseviin hintoihin. Kilpailun kovenemisella ei arvioida olleen selvää vaikutusta lukemiin. Kesän odotetaan kuitenkin sujuvan vauhdikkaammin, sillä tilaajia odotetaan tulevan palveluun lisää seitsemän miljoonaa.


6 KOMMENTTIA

Laadukasta (vahvistamaton)1/6

Täåhän mennessä ei ole omalle kohdalle sattunut kuin yksi sarja josta olisin voinut maksaa ja sekin oli vain 10 jakson mittainen. Onneksi tekevät jatkoa.
Hyvä, että voi laillisestikin etukäteen kurkkia mistä pitäisi maksaa, jos tekisi maksullisen tilauksen.

WinLix2/6

Vielä ollaan pärjättty kirjaston blu-ray leffoilla. Parempaa laatua ja ei kuukausimaksuja:)

mjk3/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WinLix:

Vielä ollaan pärjättty kirjaston blu-ray leffoilla. Parempaa laatua ja ei kuukausimaksuja:)

jep, ja välimuoto ostat oman alesta ja voit katsoa vuosia ilman KK-Maksua.

WinLix4/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WinLix:

Vielä ollaan pärjättty kirjaston blu-ray leffoilla. Parempaa laatua ja ei kuukausimaksuja:)

jep, ja välimuoto ostat oman alesta ja voit katsoa vuosia ilman KK-Maksua.

Tai kopioida suoraan lainattu leffa koneelle. Nykyään helppoa ja laillista mikäli levyssä ei ole suojauksia. Jos on niin menee laittomalle puolelle vaikka kopioisi vain omaan käyttöön.

lettas5/6

Käyttömukavuus streaming-palveluissa on valovuosia edellä bluray-kiekkoja. Leffat katsoo toki mielummin paremmalla laadulla niiltä, mutta sarjat HBO:lta, Areenasta ja Netflixistä Appletv:n kautta.

pkaksp6/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lettas:

Käyttömukavuus streaming-palveluissa on valovuosia edellä bluray-kiekkoja. Leffat katsoo toki mielummin paremmalla laadulla niiltä, mutta sarjat HBO:lta, Areenasta ja Netflixistä Appletv:n kautta.

Hyvät leffat ostan levyinä (tai leffat mitkä oletan olevan sen arvoisia kuten jotku boxit mistä löytyy koko leffasaaga) mut muuten streamipalvelut käytössä. Kerran katottavaan leffaan ei viiti investoida edes sitä ale kymppiä tai mitä sitten maksaakin.

Sarjoja en omista vielä yhtäkään levyinä mutta muutama sellainen sarja on minkä saattaisin hankkiakkin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki