--->
AfterDawn logo

Uudet HoloLens-lasit tulevat aivan pian? Microsoft järjestää tilaisuuden

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Microsoft on lähettänyt medialle kutsun MWC-messuille, jossa ohjelmistojätti aikoo kertoa uutisia toimitusjohtajansa voimin. Voisi siis olettaa, että kyseessä ei ole mistään turhanpäiväisestä tilaisuudesta.

Spekulaatioita tilaisuuden annista herättää sekin, että toimitusjohtaja Satya Nadellan lisäksi mukana Alex Kipman, joka muistetaan HoloLens-lasien alkuperäisenä kehittäjänä. Voi siis olla, että Microsoft aikoo paljastaa toisen sukupolven HoloLens-lasit MWC-messuilla – uusia laseja on kuitenkin povattu esiteltäväksi joko vuoden 2018 lopulla tai vuoden 2019 alussa.

Huhujen mukaan uudet HoloLens-lasit perustuisivat Qualcommin Snapdragon 850 -järjestelmäpiiriin tai vaihtoehtoisesti Snapdragon XR1:een. Viimeksi mainittu on suunniteltu varta vasten VR- ja AR-laseille. Piiri kykenee esittämään 4K-videota 60 FPS:n ruudunpäivitysnopeudella. Pakettiin kuuluu tietysti myös Microsoftin itse suunnittelema tekoälypiiri.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Dystopia? Britannia kehittää työkalua, joka ennustaisi todennäköisimmät murhaajat

AfterDawn

Kotimainen pelimedia pienenee: Pelaaja-lehti lakkautetaan

AfterDawn

Venäjämielinen ryhmä teki viikolla useita palvelunestohyökkäyksiä suomalaisiin verkkosivustoihin - lisää saattaa olla luvassa viikonloppuna

AfterDawn

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

Kiinan teknologiafirmat julkistivat kilpailijan HDMI:lle - GPMI tukee 8K-tarkkuuden kuvaa

AfterDawn

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Digita päättää maksu-tv-lähetykset antenni-tv-verkossa

AfterDawn

Kameran ja näytön voi nyt jakaa Gemini Livelle - tekoäly auttaa näkemänsä perusteella

Puhelinvertailu

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki