AfterDawn logo

50 000 tulostinta hakkeroitiin – Ihmisiä kehotettiin tilaamaan Pewdiepien YouTube-kanava

Jami Virtanen Jami Virtanen

Melkein viisi vuotta Youtuben seuratuin kanava on ollut ruotsalainen Pewdiepie (oikealta nimeltään Felix Kjellberg). Nyt kanava on kuitenkin menettämässä kärkipaikkansa palvelun ykkösenä.

Intialainen T-Series on musiikki- ja elokuvatuotantoyhtiö, joka lataa Bollywood-musiikkivideoita päivittäin kanavalleen. Kanavan kasvu on ollut huimaa tänä vuonna. Se on kerännyt yli 40 miljoonaa uutta tilaajaa tämän vuoden aikana ja on matkalla Youtuben seuratuimmaksi kanavaksi. Elokuussa kanava herätti myös Kjellbergin huomion, jolloin Pewdiepien kanavalle ladattiin video otsikolla: "THIS CHANNEL WILL OVERTAKE PEWDIEPIE! LWIAY #0046". Videolla Kjellberg kehottaa tilaamaan kanavansa, jotta kärkipaikka säilyy ja tuli käynnistäneeksi jopa pienimuotoisen kansanliikkeen. Kuluneiden kuukausien aikana Kjellberg on kehottanut ihmisiä levittämään sanaa ja ruotsalaisen fanit ovat tarttuneet toimeen.

Alkuviikosta Twitteriin alkoi ilmestyä twiittejä, joissa ympäri maailmaa ihmiset kertovat tulostimiensa joutuneen hakkeroinnin kohteeksi ja sen tuloksena tulostimesta on tulostunut ohjeet Pewdiepien tukemiseksi.


Vastuun hakkeroinnista otti Twitter-käyttäjä @HackerGiraffe, joka on kertonut The Vergelle tulostimien hakkeroinnin olleen pelottavan helppoa. Hacker Giraffe kertoi löytäneensä jopa 800 000:tta hakkeroinnille altista tulostinta, mutta iskeneensä vain 50 000:een. Twitterissä hän kertoi hakkeroineensa levittääksensä ihmisille tietoa tulostimista ja niiden haavoittuvuuksista.


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki